Pääsin käväsemään viime lauantaina Tampere KV:ssa Pirkkahallissa Siirin kanssa. Lauantaina oli mm.ryhmä 8, joten siellä oli myös serkkuni Kati ja Mari. Toki kultsukehän laidalla katselin, mutta en jumiutunut mihinkään yhteen rotuun, vaan kiertelin koko hallia läpi ja ihailin monenlaisia haukkuja. Myös Aida ja Iisa saivat tuliaisia: ostin niille sellaisen majava-pehmolelun, joita olen jo pitkään katsellut. Se on sellainen pitkä ja ohut (ei täytettä) ja ollut viime päivinä todella IN. Majava on saanut kovaa kyytiä molemmilta tytöiltä. Saivat ne myös pureksittavaakin näyttelystä.

Tänään käytin sitten molempia uimassa. Vein koirat yksitellen ja molemmat olivat aivan täpinöissään. Ei ole onneksi uintiongelmia mun koirilla. Mukana oli tietysti tennispallo. Iisa ui kuin pieni vesimyyrä, eli kauhealla vauhdilla painoi eteenpäin niin että välillä oikein hirvitti (riittääkö taidot?). Ei se kuitenkaan hukkunut, eli hvyin meni. Olin ihan tarkoituksella sellaisella kallioisella paikalla - Iisalla ei ollut veteenmenossa mitään ongelmia, mutta Aidaa sai aavistuksen rohkaista.

Iisan kanssa koitin myös luoda pohjaa eteenmenolle vedessä (tällä kertaa ihan uimalla). En heittänyt palloa kovin kauas ja lähtö oli suht tasaiselta alustalta (vähän kallioista kuitenkin). Lähetin Iisan kuten maallakin. Ihan hyvin meni. Tokalla kerralla hyppäsi aina sivuun, ja yritti kiertää jostain mukavammasta paikasta, mutta kutsuin Iisan luokseni. Iisa oli kyllä tosi kuuliainen. Otin askeleen eteenpäin ja sitten Iisa lähtikin suoraan. Palautukset onnistui välillä, mutta välillä Iisa kerkisi tiputtaa pallon ennen aikojaan. Luovutuksissa/palautuksissa en pitänyt kiirettä, vaan koitin itse olla rauhallinen. Jos sitä vaikka perjantaina taas treenaisi jotain oikeestikin.

Menin tänään ihan kaksin Iisan kanssa raviradalle lenkille ja sen läheisille "pelloille" treenaamaan. Iisa odotti autossa ja minä vein damit.. Kyllä se näki kun jotain sinne kävin viemässä. Iisa oli ihan intoa täynnä. Yritimme olla lähtöasemissa, mutta Iisalla ei ollut huomio yhtään edessä päin, vaan se katseli hyvinkin tarkkaavaisena mun muovipussia, joka oli merkkinä toisesta lähetyspaikasta. Päätin sitten, että käydään kattomassa tuo muovipussi etukäteen, niin sinne ei ehkä tarvisi rynnätä heti ekana. Valitettavasti se ei vaikuttanut asiaan, vaan Iisa ryntäsi. Kutsuin sen heti takaisin, mentiin vähän eteen päin eli lyhennettiin eteen menon matkaa.. Sitten taisi mennä jo ihan jees. Toinen treeni meni samalla lailla; kutsuin Iisan pari kertaa takaisin eli en hyväksynyt sen lähtöä. Samalla lyhennettiin sen matkaa. Sitten ajattelin, että lopuksi viedään yhdessä dami ja tehdään helppo suoritus. Tässäkin kävi niin, että Iisa lähti ihan vinoon tai selvästi eri suuntaan juoksentelemaan. Saatiin kuitenkin onnistuneetkin suoritukset. Iisa oli tosi innokas kuitenkin ja veti jopa vähän ympyrää. Plussaa näissä oli se, että Iisa kuitenkin totteli mua ja tuli heti takaisin, kun tiukasti sanoi ja pillitti. Hyvästä suorituksesta sai tietysti kehuja. Oli myös ilo huomata, että Iisa ei tiputellut yhtään dameja nyt! Olin itse koko ajan kyykyssä ja sallin sen tarjota minulle takapuoltaan. En siis kiirehtinyt damin vastaanottamisessa. Eli jotain hyvääkin.

Ensin mietin, että mikäköhän taantumus Iisalla on nyt ihan oikeasti päällä, mutta tulin siihen tulokseen, että tuo linjalta poukkaaminen oli puhtaasti (ehkä) kurittomuutta/testailua/osoitus siitä, että en ole kerinnyt panostaa lähiaikoina koiriin niin paljon kuin haluaisi.

Treenien jälkeen olikin sitten kiva kiertää 4 kierrosta lenkiksi. Lenkin aikana tein kolme kertaa pillillä pysäytysharjoituksen yllättäen. Palkkiona mulla oli tennispallo, jonka heitin Iisalle. Hyvin meni, Iisa pysähtyi aina heti ja kääntyi muhun päin ja istui. Meillä ei tosin välimatkaa ollut vielä mitenkään hirveesti.

Kaunis keväinen päivä, ja vieläpä vapaa.. Joskin vähän tuulinen, mutta...Ajattelin, että on hyvä päivä agilityn harjoitteluun. Nojaa, hyvä ja hyvä... Semmosta se on kun kolme blondia on kentällä. Eli suomennettuna meni ihan perseelleen, mutta eihän tästä voi enää kuin nousta. Se hyvä puoli siinä katsos on.

Ensin kävin juoksuttamassa koiria vähän raviradalla. Aida oli oikein kevät tuulella ja mennä viiletti pitkin peltoja.

Aida oli innokas, mutta sitä kiinnosti myös kaikki hajut ja etenkin kentän laidalle rakennettu tupakkakoppi. Pari kertaa se lähti livohkaan, jolloin otin sen kiinni ja vein vähäksi aikaa autoon rauhoittumaan. Tätä ennen olin ottanut parkkipaikalla vähän seuraamista, luoksetuloa ym. kontaktiksi.

Sitten Iisa, joka oli ihan täpinöissään. Senkin kanssa tein vähän seuraamista (tai mitä se nyt onkaan, alkeita ) ja luoksetulon. Kentällä teimme muutaman kerran ihan mutkaputkea, joka meni oikein hyvin. Palkinnoksi revittiin vähän solmuköyttä. Teimme myös keppejä (7 kpl), edelleen minä vedätin namilla. Ja mitäs sitten tapahtui? Teimme puomin, joka meni oikein hyvin! Kontaktitkin tuli tehdyksi. Sitten Iisa kerkisikin juosta keinun päälle, ja oli vähän myöhäistä, enkä voinut tehdä mitään. Keinu laskeutui alas ja Iisa tippui mukana. No, onhan näitä lentokeinuja ennenkin tullut, mutta Iisalle toi yksikin voi olla kohtalokas. Se kun on niin pehmo. Itse olin rauhallinen. En kiljunut sille, vaikka näin sen keinun päällä (keinu olisi silti kolahtanut alas), enkä voivotellut tms. olin ihan normaali. Sitten tulikin puomiongelma. Koirathan näet varsinkin alkuun saattavat sekoittaa keinun ja puomin, sen verran samannäköinen on nousu. Ennen ei ole IKINÄ ollut mitään ongelmia tai rohkeuden puutetta, mutta nyt ei Iisa uskaltanutkaan kiivetä enää koko puomia. Otin sen hihnaan ja palkkasin ensin tassujen laittamisesta yläkontaktille, sitten nousemisesta sille kokonaan, parista askeleesta ym.. mutta se jäi aina pariin askeleeseen. Perkele. Kyllä harmittaa. Tarkoitukseni on muutenkin, kontaktien oikeaoppisen suorittamisen kannalta pilkkoa koko puomi paloihin, esim. pelkkä ylösmeno tai alastulo yhdistettynä pöytään. Näin Aidakin oppi puomin, kun sehän ei siis uskaltanut millään ilman tällaisiakaan traumoja tulla puomille. En voinut tehdä tätä, kun ei ollut kaveria mukana. Nyt kuitenkin joudutaan taas alkamaan tuo alusta. Toivottavasti unohtuisi toi ikävä tapaus! Se on varma, että keinua ei harjoitella vielä aikoihin ja sitten senkin opettelu alotetaan ja varovasti. Onneksi Iisa kuitenkin tuli vielä puomille ja sain palkattua sitä ja kehuttua, vaikken saanut sitä enää koko puomia kävelemäänkään.

Unohdettiin koko puomi ja vein Iisan lepäämään autoon hetkeksi. Sitten otin Aidan, jonka kanssa tehtiin lyhyitä keppejä ja keinua erikseen sekä putkeen yhdistettynä. Aidan keinut meni hyvin.

Sitten hypyt. Voi huoh. Siis minähän en koskaan luovuta, paitsi tänään. Aidan kanssa väänsin ensin kättä ja saatiin onnistumaan, mutta pallopää-Iisa. Aidan kanssa tein ihan takaakiertoja. Se yritti aina kovasti koetella ja nousta ylös, mutta nyt kun oli aikaa, olin erityisen tiukka lähdössä pysymisestä. En tiedä mitä se sitten keksi, vai laiskottiko. Se alitti kerran yhden esteen ja sitten se teki sen vielä muutamankin kerran, kuin keksittyään homman. Sanoin sille vähän moittivalla äänellä, ja taas hypyistä kehuin. Kun oltiin vähän väännetty kättä asiasta, teki Aida taas lopuksi ihan normaalisti.

Iisan kanssa sitten koitin vanhalla tutulla yhden aidan tyylillä ja namikipolla. Paitsi että onhan edelliskerrasta vähän aikaa jo. Mä en kyllä tajua, onko se muka voinut unohtaa vai mikä taantuma sillä on päällä, mutta sei ei näyttänyt tajuavan yhtään, että pitää hypätä. Se vaan kiersi esteen vaikka menin namikupin kanssa toiselle puolelle houkuttelemaan. Näinhän me viimeksikin tehtiin ihan onnistuneesti. Ei auttanut edes riman korkeuden pienentäminen. Sitten luovutin. Olkoot paska. Pitää keksiä joku parempi suunnitelma (kun vaikka avustaja olisi käytössä).

ja mukavaksi havaittu! Käytiin tänään tekemässä kaksi hylkyä Lempäälässä, kahden agilityradan verran. Vielä ei TODELLAKAAN luovuta toivosta nousta kakkosiin. Best In -areena oli aivan Ideaparkin vieressä, lämmin ja tilava sisähalli, jossa oli keinonurmipohja. Oikein mukava halli minusta, ja Aidakin taisi tykätä. Ainakin keinulla tuntui, että äänet vaimeni hyvin vai olikohan se keinun lasku sitten jotenkin vaan pehmeämpi?

Aamulla juotin Aidaa taas ennen lähtöä. Sekoitin veteen maksamakkaraa. Se kelpasi hyvin. Kerkisimme myös vähän lämmitellä muutamilla esteillä, mikä havaittiin oikein hyväksi keinoksi varsinkin tällaisessa sisähallissa koiran orientoitumiseksi. Tuomari Leena Rantamäki-Lahtinen oli laatinut agilityradat, joiden alun hyppyhässäkkään kaatui molemmilla kerroilla homma. Aidalle tuli molemmilla radoilla kieltovirhe hypyllä, enkä ehtinyt korjaamaan, kun Aida ajautui jo seuraavalle esteelle. Eli tulos oli hyl. Täytyy kyllä katsoa vain peiliin, koska voin myöntää että puutetta oli ohjauksessa, minkä takia tuli kielto ja olin jälleen kerran muutenkin vähän myöhässä. Paljon positiivisia juttujakin sain taas huomata, ennen kaikkea Aidan vauhti ja into olivat kohdillaan, keinut menivät molemmilla kerroilla erinomaisesti ja kepit meni toisella radalla hyvin. Aida haki hyvin kepit. Ekalla kerralla jäi myös yksi väli kepeistä pujottelematta, tämä tietysti korjattiin (vaikka olikin jo hylky taustalla).

Ja nyt ei muuta kuin nokka kohti uusia haasteita (pettymyksiä ). Heh. Jäi lyhyeksi tämä kisaraportti, kun väsyttää niin että päätä särkee.

Tänään ohjelmassa oli vähän lähihaun muistelua.. Nyt pitäisi oikeesti ottaa itseään niskasta kiinni treenien suhteen. Kootut selitykset: jotenkin vaan ei tuo ilma ole hirveästi inspiroinut, kun takatalvea pukkaa ja pahasti. Ei ole kyllä yhtään niin lämmin ja keväinen sää kuin vuosi sitten tähän aikaan.

Takapihalla olevasta metsiköstä etsin paikan, joka olisi sopivan pieni ja "rajattu" alue. Sellainen löytyikin varvikosta, joka rajautui lumeen ja kallioon. Ripottelin sinne pieniä makupaloja aika paljon, joita ei silmillä nähnyt. Sitten hain Iisan. Iisa oli tosi innoissaan ja arvasi, että nyt haistellaan jotain, koska sen nenä kävi ja lujaa kun ulos astuttiin. Vein Iisan tämän varvikon taakse istumaan. Annoin pillillä pysäytyskäskyn, jotta Iisa kiinnittäisi huomionsa muhun ja heti sen jälkeen aloin pillittää lähihakuvihellystä ja heiluttelin kättäni alhaalla. En ollut kaukana, ihan parin metrin päässä. Kappas - Iisa tajusi kuin tajusikin alkaa nuuhkimaan! Hyvä että oli vielä muistissa tämä homma. Ja etsiminen meni rajatulla alueella oikein hyvin, välillä meni vähän sivuunkin, jolloin vain lakkasin viheltämisen ja heti kun palasi alueelle takaisin, niin aloin viheltämään. Viheltelin kyllä aika paljon vielä koiran etsiessä, samoin heiluttelin kättäni alhaalla. Kehuin myös välillä samalla Iisaa. Kun keskytin haun kehuihin ja vapautin Iisan, katsoin samalla, että nameja oli vielä jäljellä. Niinpä jätin Iisan taas istumaan ja teimme samanlaisen aloituksen, joka meni hyvin.

Eli hyvä juttu, että homma oli vielä hanskassa. Jos sitä taas joskus uskaltautuisi samaan vaikka palloilla.