Taipparikoulutusta osa 3. Pyhtäällä oli tämäkin kerta ja aiheena hakuruutu. Voi kun olisin halunnut päästä treenaamaan Aidan kanssa kunnon hakuruutua, mutta ei siitä mitään tullut, sillä kaikki katastrofin ainekset olivat jo valmiina ennen suoritustamme! Ensinnäkin minulla oli englannin iltatentti, enkä kerinnyt kunnolla Aidaa lenkittämään ennen koulutusta. Toiseksi kouluttajat tekivät hakuruudun meillekin variksilla, vaikka sanoin noin miljoona kertaa, ettei tämä onnistu. Tiesin, että koska Aida ei ottaisi varista, se keksisi ihan omaakin tekemistä ruudussa. Niinhän se juuri tekikin, järsi keppejä ja juoksenteli hepuleita. Meinasi lähteä minuakin karkuun, mutta kerran ärjäsin sille oikein kunnolla, niin päätti totella. Olen kyllä sitä mieltä, että jos Aidalla olisi ollut varisdamit tai pelkät damit, se olisi hakenut. Ja ennen metsän menoa kouluttaja sanoikin, että voidaan käyttää varisdameja, mutta en sitten ymmärrä, miksei käytettykään. Tosissaan meillä on kuitenkin paljon tekemistä riistan kanssa. En ole heittänyt kaikkea toivoa menemään, todellakaan, sillä vielä on konsteja takataskussa  sukkavarista ei ollakaan vielä koskaan kokeiltu. Ja variksensiipidameja Aida tykkää kuitenkin kantaa (ja on kuitenkin ottanut kerran-pari koko variksenkin suuhunsa). Joten vielä ei luovuteta, ehei. Saimme viimeksi ja tänään variksen kotiin, ja tänään saimme myös tuoreen harakan!  harakka oli pienempi ja siistimpi, ja näytin sitä kotona Aidalle. Ei ottanut. Mutta sitten päätin myös kokeilla erästä konstia. Tätä pitää harjoitella paljon, mutta koska naksutin on Aidasta IN ja sen avulla Aidan saa tykkäämään asiasta helposti, niin miksei sitä voisi yrittää tässäkin. Aida mielellään kyllä koskettikin harakkaa nenällään ja naksautus tuli ja palkkio. Aida myös hiffasi heti, että aloin vaatia myös enemmän, kun meni niin hyvin. Se näet koski hieman pidempään, pari sekuntia. Tätä jatketaan myöhemmin...

Huomenna menemme vappua viettämään Virroille, junalla taas vaihteeksi. Nyt ei onneksi enää jännitä niin paljoa kuin edellisillä kerroilla, mutta toivotaan, että menee taasen hyvin! Täytyy hakea juustoa aamulla Aidalle kaupasta.