Otettiin äskön pienet tokoharkat itseksemme. Täytyyhän tässä alkaa varmaan vähän treenata torstaita varten...  Kaikki liikkeet sujui mallikkaasti, teimme seurausta vapaana, liikkeestä maahanmenoa, liikkeestä seisomaan jäämistä ja luoksetuloa. Paikalla oloakin tuli harjoiteltua vähän pakosta. Olen nimittäin opettanut Aidan pujottelemaan jalkojeni välistä namien avulla kävellessäni nopeasti ja hiljaa. Se tykkää tästä, ja pinkookin aina minkä kintuistaan pääsee. Nyt taas riemuuden puuskassaan aivan lopussa, juuri kun olisin antanut namin, se pinkaisikin juoksuun ja teki taas oikein vanhan kunnon hepulin. Lopulta  ärjäisin maahan, otin sen kiinni ja sanoin "paikka". Se sai pysyä jonkin aikaa paikallaan, ja itse jopa yritin tehdä vähän häiriötä leikkimällä itsekseni kepillä, kiipeämällä kivelle ja tonkimalla maata.  pari kertaa yritti nousta, mutta laskeutui maahan kiltisti kun sanoin käskyn. Että semmosta tänään.

Tänään muuten oli harmaamman puoleista säätä, mutta eilinen, ilta varsinkin oli ihana! Oli 15 astetta lämmintä, tuntui kyllä aivan kesältä! Aurinko paistoi ja oli jotenkin niin vihreää ja valoista, ihanaa. Kävimme metsässä ja meren rannalla lenkillä, ja käki kukkui 20 kertaa! Mutta, mutta...Olen nyppässyt Aidasta jo 2 punkkia pois eilisen ja tän päivän aikana. Ei kivaa... Onneksi kumpikaan punkki ei ollut vielä ehtinyt kiinnittyä, vaan molemmat vaeltelivat Aidan päässä (ja päätyivät vessanpönttöön). Huomenna minulla onkin työpäivä (tai pikemminkin työilta) kesätyöpaikassani palvelutalossa Karhulassa ja tiistaina menen vierailemaan Kouvolaan hätäkeskukseen ja pitäisi olla taipparikurssi, joten ehkä keskiviikkona kerkeäisin hakemaan apteekista punkkipannan.

 P.S: PALJON ONNEEAA VAAN kaikki ÄIDIT, ja etenkin omalle äidille onnea, terveisiä ja hyvää oloa!