Pidimme Inkan ja Artun kanssa treenit Räskissä nyt aamupäivästä. Mukaan lähti nyt kaikki kynelle kykenevät koirat, eli kaikki 3 kappaletta. Inka ja Arttu olivat ostaneet starttipistoolin, jee! Nyt saadaan paukkutreeniä! Iisa siis lähti mukaan paukkutreenimään. Automatkan Iisa oli jalkatilassani, eikä sinne aja kuin alle puoli tuntia. Iisa makasi siellä, onkohan bussiharjoituksista ollut hyötyä??  takasintulo matka meni vieläkin rennommin.. Iisa ei pelännyt Ronjaakaan, kunnes lopussa Ronja alkoi jo vähän yrittää leikkiä enempi. Pari kertaa Iisa vinkaisi, mutta tokeni kyl nopeasti, kun Ronja meni vähän kauemmas. Ronjalle tehtiin malttiharjoituksia ampumalla, joten samalla mekin siis totuteltiin ammuntaan. Olimme Iisan kanssa toki ensin kauempana, Iisa noutajahihnassa, mutta se ei pelännyt ääniä. Siirryimme vähän lähemmäskin. Tosin ei tuossa mikään hirveä ääni ollutkaan verrattuna esim. haulikkoon. No, hyvää harjoitusta kuitenkin. Iisa sai vielä odottaa Aidan treenien ajan vetokoukussa auton luona. Jätin sille puupalikan, jota järsiä, mutta se vain tuijotti meidän perään. Vähän kuului vikinää, muttei mitään kauheaa konserttia niin kuin olisi voinut kuvitella.

Aidan kanssa piti ottaa tavallinen markkeeraus, jossa käytettiin paukkua. Oltiin liian kaukana ilmeisesti, koska kaksi ekaa kertaa meni maan alle. Aida lähti uimaan. Kun se oli virkistäytynyt, se tuli kuitenkin heti luokseni, jolloin menimme aika lähelle, ja dami heitettiin Aidaa kohti eikä sivulle. Ne menikin hyvin, varsinkin 2 ekaa kertaa, kolmas oli jo sellainen "jaksanko vaiko en..."  No, siihen sitten lopetettiinkin. Onneksi tuli edes muutama onnistuminen. Lopussa annettiin vielä koirien juoksennella, siis lähinnä isompien.

No nyt kelpaa lähteä iltavuoroon  kiitos treeniseurasta Inkalle ja Artulle!