Mun asuntohan on juuri aurinkoon päin, joten kuuma on... Ei olla treenattu nyt mitään, eikä päästä lähtemään sinne tokon sm-joukkuekisoihinkaan. Päätin ottaa vapaat katsos pennun tuloon. Tuskinpa meidän pois jäänti on mikään kauhea menetys joukkueelle  mutta kiva kokemus se olisi silti ollut. Aida olisi kovin innokas uimari, mutta en ole päästänyt sitä viikkoon uimaankaan, sillä se ravisteli paljon korviaan, joten täytyi pitää vähän taukoa, ettei iske kunnon korvatulehdus tai ihotulehduksia. Tänään (ja toissa päivänä) Aida sai mennä uimaan, onhan nyt kuumakin. Toissa päivänä olimme metsässä, enkä tiennyt siellä olevan joku pieni, mutta syvä lammikko. No, Aida päätti sitten ensi töikseen hypätä lampeen, mutta eipäs ollutkaan niin yksinkertaista ylös nousu! Aida yritti räpiköidä ylös ensin juuri eri puolella, missä itse olin, mutta reunat olivat niin korkeat ja pehmeät, ettei se päässyt. Kutsuin Aidaa luokseni, ja onneksi se kuunteli edes, ja ui luokseni, jolloin autoin sen kyljistä vetämällä rantaan.

Tänään mentiin sitten vähän turvallisempaan paikkaan joelle, meidän yhteen uintipaikoistamme. Heittelin Aidalle keppejä, ja se ui aikas paljon. Kerran hypätessään uimaan oikein sukelsikin. Kovasti on vauhtia Aidalla uidessa, ja muutenkin uiminen näyttää oikein tehokkaalta.  Kotona yritin kuivata mahdollisimman hyvin juuri korvat, kyljet, tassut, mahan ja kaulan. Huomenna menemme piitkästä aikaa katsomaan, pyörivätkö agilitytreenit vielä. On ollut kaikenlaisia esteitä, ettei olla päästy aikaisemmin.

Enää yksi VIIKKO ja olen kahden koiran omistaja! Olen hankkinut pennulle vähän lisää juttuja: vihreän kumisen purulelun, jonka sisälle voi laittaa nameja, toisenlaisen ankkapehmolelun, pururullia ja kevyen pentuhihnan. Vielä pitäisi hankkia noutajapilli, katsotaan ehdollistuuko Aidakin siihen samalla...  muutenkin olen lukenut vaikka millä mitalla koiralehtiä, -kirjoja ja nettiä. Olen tehnyt myös laskelmia ja suunnitellut alustavasti jopa päivärytmiä, mutta silti jänskättää...mutta miksipä ei jänskättäisi, onhan tässä isosta asiasta kyse. Sunnuntaina meille tulee äiti, iskä ja osa pikkusiskoista muutamaksi päiväksi vierailulle, Aida varmaan sekoaa onnesta.