Viimeksi oltiin treeneissä heinäkuun alussa, ja tämän elokuun alussa oli kisatkin, mutta nyt taas päästiin vihdoin treenaamaan. Ja nyt kun työt loppuu (2 päivää!!) niin toivottavasti päästään taas joka viikko. Oli kyllä hieman hävettävää, kun ei olla oltu treeneissä ja sitten Masa muistutteli meitä kaikista ilmoittautumisistakin. Seurallamme on joka syksy agilityleiri, jossa on ollut ihan huipulta kouluttajia. Tietenkin haluaisimme mennä, mutta sanoin Masalle, että tuo kulkeminen on vielä vähän auki. Se kun on "Lintukodon leirikeskuksessa" 50 km Kotkasta Lappeenrantaan päin Pyhällössä. Eli paikka ei ainakaan sano mulle mitään! Mutta Masa vain sanoi, että kyllä kyyti järjestyy ja soitti samantien ja varasi meille sen vikan kilpailevien paikan.  Eli nyt olemme sitten sinne menossa, muu on vielä auki. Joko matkustan kahtena päivänä tai menen molempien koirien kanssa yöksi, riippuu kenen kyydillä menemme.  Sitten ilmoittauduin seuramme agi-kisoihin, jotka ovat syyskuussa ja ovat siis piirinmestaruuskisat. No, mehän olemme ykkösluokassa, joten ei tavoitella kuin henkilökohtaista voittoa.  kisat ovat Kotkan Tavastilassa, n 20 km päästä, mutta Tavastilassa on juna-asema, joten pitäisi päästä junalla. No, niin, pääsisikö sitä asiaankin...

Treenittävä rata oli mielestäni taas hankala, unohdinkin sen keskellä aiempaan tapaan, mutta siis yllättävän hyvin meni kuitenkin! Aida oli kamalan malttamaton, se odotti huonosti ja yritti varastaa paljon. Alkulämmittelyissä kun jokainen teki omia juttujaan, Aida livisti taas pari kertaa, mutta tuli heti takaisin. Radalla sujui hyvin. Aida reagoi ja kuuntelee ohjaustani niin hyvin, että kaikki virheet johtuvat aina musta (masentava totuus ;D). Tosin nyt ei tullut kuin se yksi muistamattomuusvirhe, ja muuten oli vain hienosäätöä.  Yksi virhe Aidalle tuli kuitenkin omasta takaa: se oikoi keppejä toisella kerralla, joten joutui vielä lopuksi ottaa ne uusiksi. Mutta yleisesti ottaen, sanoisinko, että mistä tämä kehitys on tullut...  ? Jotenkin tuntuu, että tässä ollaan lähdetty nyt kunnon nousukiitoon, mutta edessä on luultavasti vielä totuus, kun enemmän taas aletaan treenata, niin otetaan sitten vähän takapakkia. Näinhän se on meillä mennyt.

Iisa oli taas kiltisti odottanut lepäillen ja lehmännilkkaa pureksien. Tosin töistä tullessani lattiaa peitti valtava silputtu sanomalehtikerros. Näköjään uusi huvi on löytynyt. Ei se mitään, olen iloinen jos huonekalut ja ovenpielet säästyisivät.  välillä on kotona ollessani näitäkin paikkoja kokeillut, mutta uskonut kieltoa heti sekä vaihtanut leluun. Onneksi yksinollessa ei ole vielä mitään kiellettyä järsinyt. Iisan kanssa menin Aidan treenien jälkeen takapihalle ja metsäänkin vähän. Tuli harjoiteltua taas pillistä luoksetuloa, tosin eipä siinä näy ongelmia.  yritin myös nameilla saada Iisaa istumaan vasemmalle sivulleni. Lopputulos oli ehkä vähän mielenkiintoista. Vaikka namilla ohjasin, niin Iisa ei tullut suoraan, vaan jäi jotenkin poikittain ainakin ekoilla kerroilla. Sitten siirryinkin itse suoraan Iisan viereen, eli korjasin itse. Lopussa alkoi mennä jo paremmin, mutta ei me tehty tätä kuin muutama kerta. Kokeilin myös "paikka"-sanaa ulkona ihan samalla tekniikalla kuin sisälläkin (tosin ilman ruokakuppia), paitsi ettei Iisa osaa sitä kuin ruokakupilla. Ihan kuin se olisi koko sanaa tunnistanutkaan, se ei siis kertakaikkiaan tajunnut, mistä oli kyse.  meidän ohi käveli myös ihminen, jolla oli vähän aran näköinen tumma keskikokoinen koira. Iisa haukkui 2 kertaa (oltiin siis ehkä muutaman metrin päässä), mutta ei vaikuttanut yhtään pelokkaalta, vaan pikemminkin "Nyt mä karkotan ton" -haukulta. No siitä kielsin sanomalla "ei" ja heti iloisesti "täällä", jolloin Iisa kääntyi häntä heiluen minun puoleeni. Annoin palkan. Se näytti ainakin toimivan, sen jälkeen Iisa vain katseli koiraa ja heilutti häntääkin.

Sisällä myöhemmin illasta teimme seisotuksia. Alku meni paljon paremmin kuin eilen, mutta eipä siinä kauaa jakseta vielä pysyä, eikä asentokaan ollut välttämättä mikään maailman paras..mutta kyllä se siitä! Minulla on myös yksi Aidalle vähän pienehkö talvitakki, jonka laitoinkin huvikseni Iisan päälle. Onhan sen hyvä tottua siihenkin, että on jotain yllä joskus. Eipä se siitä alun pienen ihmettelyn jälkeen piitannutkaan, kun minulla oli namia.  ja se ihmettelykin oli TODELLA pientä, eli hyvin suhtautui neitiseni tähänkin.

... Ja sitten vielä vähän hypitään asiasta toiseen taas, yrittäkää pysyä perässä tässä ajatuksenjuoksussani.  Nimittäin Masan ja hänen vaimonsa Tarjan bordercollie Alma sai pentuja joskus kesällä. Heille olikin jäänyt kotiin yksi kasvamaan, Venla nimeltään. Kentällä kävi myös Venlan sisko. Aida oli kiinnostunut pennuista ja suhtautui niihin varsin hyvin. Tosin, ei pennut mitään yrittäneetkään, ne leikkivöt keskenään. Iisaa nuorempia ja pienempiä ne ovat ainakin paljon. Lupauduin sitten, että otan Iisankin treeneihin ensi kerralla mukaan. Siellä sitten aukeaakin taas kokonaan uusi maailma: erinäköisiä koiria, haukuntaa, agilityesteitä ja paljon vilinää.