Naapurini Paxin omistaja juuri kertoi aamupäivällä, että Langinkosken maastoissa on ollut myrkkysyöttejä koirille ja pari koiraa on teholla jo!! Hänkin sanoi, ettei mene ihan sinne Keisarinmajan luokse lenkille. Miten surullista aina kuulla jotain tämmöisiä uutisia! Ja tietenkin sitä alkaa myös vähän pelkäämään omien koiriensa puolesta, Aida ja Iisa kun ovat molemmat sellaisia imureita, että... mekään ei taideta ihan sinne mennä lähiaikoina ulkoilemaan, oli tuo sitten totta tai ei.

Aamupäivällä Iisa siis ulkona juoksenteli Sepon ja Paxin kanssa. Iltasella olemme taas ehtineet syventyä harjoituksiin. Olemme tehneet pillillä istumis-harjoituksia. Ne sujuvat ihan hyvin (suhteellisen lyhyen matkan päästä). Havaitsin, että namin pitäisi olla kädessä jo valmiina, jos alan sitä taskusta kaivamaan, Iisa tulee luokseni tai ainakin liikkuu eteenpäin. Illalla muistelimme taas näyttelyseisomista. Se sujui yllättävän hyvin! Tosin olimme ensin ulkoilleet ja harjoitelleet em.pillijuttuja. Iisa seisoi kauniisti ja saatoin jo ihan vähän aikaa pitää makupalaa sen nenänkin edessä. Nyt se ei myöskään stepannut. Häntäkin heiluu koko ajan niin kauniisti, ettei siihen tarvitsisi koskea, muuta kuin ehkä harjoittelun vuoksi. Olisi kiva, jos täällä lähistöllä olisi jo ensi kuussa mätsäriä! Menisin toki heti Iisan kanssa kun rokotukset ovat kunnossa.

Kävin tänään Aidan kanssa asioilla lähipostissa ja -kaupassa. Jätin Aidan ulkopuolelle. Tullessani kaupasta pihalle tuli yksi mies, joka silitti Aidaa ja sanoi "kynnetkin on leikattu, ei ole yhtään liian pitkät" ja kysyi sitten "leikkaatko sä ne ihan itse" oikein ihailevasti!  kieltämättä vähän huvitti tuo eka kommentti. No, saimme paikan tokokokeesta, joka on Kotkan ja Pyhtään rajamailla parin viikon päästä! Ajatus olisi saada Aida treenattua siihen mennessä. Toki Aidalla on jo kaikki liikkeet valmiina (paitsi seurauksen kanssa tehdään töitä jatkuvasti), mutta nyt täytyisi vielä saada maltti ja oikeanlainen vire. Saimme viimeksi kouluttajalta hyviä vinkkejä, joita avulla alamme treenaamaan. Caesar-purkkien tilalta ostin vastaavia kissoille tarkoitettuja samanlaisia, kun  ne olivat halvempia. Mutta melkein samahan se lienee, onko kissan vai koiran purkkiruokaa??

Iltalenkin yhteydessä menimme läheiselle nurmikentälle. Ensin tein noin 30 sek paikalla olon, joka meni hyvin (huom. Aida EI ennakoinut). Palkkailin maahan normaalisti. Sen jälkeen tein vähän pidemmän (kello jäi kotiin), kävin välissä palkkaamassa. Meni hyvin, eikä Aida ennakoinut mitään. Sitten otimme vapaana seurausta vähän pidemmän pätkän, mutta kehuin Aidaa hiljaa kun meni hyvin (eli kun se katsoi minuun). Aika hyvin pitikin kontaktia melkein koko ajan. Välillä tosin meinasi edistää ja perusasento jäi joskus liian eteen jolloin käskin uudestaan sivulle. (Eli vielä täytyy tehdä myös lisänä tekniikkaharjoituksiakin) Kun seuraus meni taas hyvin, vapautin, koska palkkasin liikkeestä. Kehuin Aidaa ja juoksimme sen kanssa läheiselle penkille, jossa annoin sille yhden purkin. Aida näytti ekaksi vähän ihmettelevän kun sillä lailla juoksimme eikä namit tulleetkaan suusta tai taskusta. Mutta palkinnon saaminen oli sitäkin ihanampaa, häntä heilui kun oli niin hyvää!  Palasimme hihnassa takaisin kentälle. Aida oli tosi innokas. Teimme ensin luoksetulon. Meni hyvin. Sitten palasimme lähtöpaikalle (ilman hihnaa) mahdollisimman kisamaisesti. Teimme liikkeestä maahanmenon. Aida tosin ekaksi seuraamisessa edisti niin paljon, että palasin taakse ja aloitin alusta. Seuraavaksi se jättäytyi taakse paikoilleen, niin kuin liikkeestä seisomaan jäämisessä. Annoin vielä uuden "mennään"-käskyn ennen "maahan"-käskyä. Maahanmenossa ei ollut ongelmia, eikä Aida ennakoinut. Siitä taas vapautin suoraan, kehui ja juoksimme palkalle. Annoin rasiasta puolet, koska halusin vielä ottaa yhden seurauksen, kun Aidalla on toi ennakointitaipumus. Aluksi meinasi taas ennakoida seisomista, mutta loppu meni ihan hyvin. Mitenkään täydellistä ei seuraus ole, mutta ihan hyvin oli kontaktia. Tietysti tätä täytyy harjoitella vielä erikseen nameilla, koska Aida edistääkin vähän. Mutta tästä juoksimme taas palkalle. Kotona Iisa nuuhki ja nuoli Aidan suupieliä pitkään ja hartaasti. Tais olla hyvää.

P.s: mistä lienee nyt kirjoituksiini ilmestynyt "kommentteja"? En tiedä, mitä roskaposteja ne ovat ja mistä lie tulleet, mutta ei ole kivaa! Poistin yhdestä tekstistä yhden, mutta niitä on näköjään useammissa vanhemmissakin teksteissä, enkä jaksanut alkaa poistella niitä. Ärsyttävää. (jotain vieraskielisiä vähän kuin mainoksia)