Koulu loppui jo puolelta päivin, joten aamupäivällä menimme metsään tyttöjen kanssa. Iisa viiletti kovaa vauhtia metsässä.  Vähemmän riemastuttavaa oli huomata, miten Iisan suuhun upposi sienet... Valkoisia (haisevia, jos multa kysytään) hiukan pallon näköisiä "kuukunanmunia" upposi Iisaan hyvin. En tosin tiedä, oliko Iisa niellyt jo paljon, mutta suusta ainakin kaivoin yhden pureksitun. Ei ole kuitenkaan mitään sivuvaikutuksia ilmennyt Iisassa, ja tuskinpa tämä myrkyllinen onkaan. Kuitenkaan en ole ihan vakuuttunut raakojen kuukunanmunien syönnistä, toisin kuin Iisa näytti olevan.  Iisa on oppinut myös Aidan tavan repiä sammalta ja syödä (todellakin) se. Ja kyllä, koirani saavat ruokaa kotona.

Kohtasimme ulkona myös Seppo-terrierin, mutta nyt molemmat koirat olivat hihnassa. Iisa tunnisti Sepon varmaankin, sillä se oikein pyrki sen luo, heilutti häntää ja näytti siltä, että voisi leikkiäkin. Kauaa ei kuitenkaan ehditty nuuskuttelemaan.

Iltapäivällä oli vähän aikaa näyttelyseisontaharjoituksia. Meni ihan ok. Iisa seisoi ja keskittyikin, mutta vähän sellaista steppausta tuo oli.

Illalla sitten oli agility, ja toteutin aikeeni ottaa Iisa mukaan. Eipä kentälle ole pitkä matka kävellä, n 5-10 min, mutta Iisan kantaminen tekee jo kädet kipeiksi. Noh, kyllä se siitä, ja pystyihän sitä välillä pitää taukoa. Masa naureskeli, eikö tuo muka osaa kävellä, mutta sanoin, että eihän sitä vielä tässä iässä mitään kunnon hihnalenkkejä tehdä. Kentälle tulo oli kyllä jännittävää Iisasta, mutta nopeasti se tottui ja oli sitten kuin olisi ollut kotonaan.  Aluksi se haki paljon turvaa minusta ja muista ihmisistä, mutta ei kauaa. Ja olihan alku jännittävä, kun jaloissa pyöri erinäköisiä koiria, jotka haukkuivat vielä kimeästikin. (kääpiösnautseri ja länsigöötanmaanpystiksiä pari) Mutta päästinkin pian Iisan vapaaksi kentälle, jossa otettiin esteitä ulos. Iisa oli tosi reipas, eikä jänskättänyt yhtään!  Myös kaikki ihmiset rapsuttivat Iisaa, ja se oli ihan super ihanaa Iisasta. Laitoin sitten Iisan kiinni Aidan viereen odottelemaan kun kannoimme esteet paikoilleen. Tosi nätisti tyttö odotti, varmaan otti Aidasta mallia.  tosin, Aida kyllä välillä innostuksissaan haukkuikin, mutta Iisa odotti rauhassa ja reippaana. Se odotti tosi nätisti myös yksinkin, kun tein Aidan kanssa. Olihan siinä ihmisiä ja koiria ympärillä koko ajan, mutta ei kuulunut vikinää eikä näkynyt tempomista. Yhdellä ryhmäläisellämme oli pikku lapset mukana, hyvä. Sanoinkin, ettei lapset ole vielä paljoakaan Iisan kanssa tehneet tuttavuutta. Lapset osasivat kuitenkin nätisti mennä kyykyyn ja silittää ja antaa kättä, ja Iisasta niissä ei ollut mitään kummallista. Kentän vieressä menee junarata, ja juniakin meni pari ohi, mutta sekin taisi olla aika loppujen lopuksi pieni ihmetyksen aihe täällä.  (eli siis Iisa ei piitannut siitä.)

Aidan kanssa tein alkulämmittelyinä perustottelevaisuutta, puomia, keinua ja kahta putkea peräkkäin. Itse rata sisälsi muutaman "tiukan paikan" ja runsaasti takaakiertoharjoittelua. (Takaakiertoonhan meillä kosahti viime kisoissakin nollatulos.) Ei se takaakierto kyllä meillä mene "kuin vettä vaan", vaan riippuu siis täysin minun ohjauksestani. Välillä käänsin kroppaani liikaa, jolloin koira ei kiertänyt, välillä vedin koiraa liikaa luokseni (ja välillä taas olisi pitänyt vetää enemmänkin), ja yhdessä kohtaa piti uskaltaa luottaa siihenkin, että koira menee takaa vain heitosta. Mutta menihän se, mikäli taas minä toimin oikein ja vedätin koiraa sieltä takaa luokseni. Kaikein väännön seurauksena tuli kyllä onnistuneita suorituksiakin. Ja Aida oli tosi hyvin kuulolla, se ei yrittänyt livistää kertaakaan vissiin, vaan oli ihan täysillä mukana. Jee!

Ja Iisakkikin (kuten Masa Iisaa kutsuu  ) pääsi ihan lopuksi pikkasen tutustumaan putkeen ja puomiin. Putkea en edes yrittänyt läpi heti, heitin vain suuaukolta namin putken sisälle ihan vähän matkan päähän, ja Iisa varovaisesti uskalsi sen hakea.  yritin puomin nousuakin. Pääasia, että kontakti meni hyvin ja rauhassa, mutta sitten Iisalla alkoi jalat lipsua ja nostin sen pois. Vein Iisan alastulolle puoleen väliin ja asetin sen puomille. Ohjasin hyvin tarkasti namilla alas, eikä Iisa ihmetellyt pahemmin, vaan kehujen avustamana laskeutui hyvin alas ja istui jopa kontaktille.  eikä lipsunut yhtään!

Sitten vielä yksi iloinen agilityuutinen: kyyti Lintukotoon järjestyi, eli huomenna lähdetään molempien neitien kanssa viikonloppureissuun, jonnekin 55 km Kotkasta Lappeenrannan suuntaan.  muusta en paljoa tiedä, kuin että agilityä on paljon luvassa. Menemme Helenan ja australiankarjakoira Tykin kanssa kimppakyydillä. Ja huomenna menen ostamaan meille kevythäkin Mustista ja Mirristä, sillä oma metallihäkkimme ei todellakaan ole kompakti eikä kevyt. Huomenissa olisi siis tarkoitus lähteä joskus 4 jälkeen iltapäivällä, mutta itse treenit alkavat vasta lauantaina. Nyt kuitenkin molemmat tytöt ovat ihan kohtuullisen väsyneitä.

P.S: Melkein unohtui yksi tärkeä juttu mainita: siis alkujännityksen jälkeen Iisahan ei piittanut muistakaan koirista, haukkuvistakaan mitään. Masan Venla-pentu oli myös mukana (Iisaa nuorempi). Ainut asia, mitä ihmettelen, oli Iisan käytös Venlan kanssa. Tytöt juoksivat hiukan keskenään ja haistelivat toisiaan. Kun alkoivat kunnolla leikkiä, Venla oli aika kova pomottamaan Iisaa. Iisa ihan täysiä alistui ja vähän vinkuikin. Lopussa Iisa näytti Venlan kohdalla vähän epävarmaltakin.  aika hassua, molemmat ovat kuitenkin pentuja. Miksei Iisa muka osaa leikkiä ja sanoa yhtään takaisin, vaikka Venla nyt vähän pomottaisikin? Eihän kukaan koira ole koskaan Iisaa alistamalla alistanut, että en tiedä, miksi Iisa oli näin epävarma. Leikkiihän se Aidankin kanssa ihan kunnolla, ja on silloin itsekin välillä alimmaisena ja välillä päällimmäisenä.