Kahden päivän treenit, eilen pe ja tänään la, ovat menneet Aidan kanssa hyvin!! Aida ei ole karannut eikä saanut hepulikohtausta kertaakaan.  Olimme nimittäin eilen ja tänään Räskissä Inkan ja Ronjan kanssa. Minulla oli taas vain Aida mukana. Kävimme normaalit lenkit ja treenasimme pellolla. Perustokot meni siis hyvin, tehtiin yhdessä myös paikalla istumista ja samoin luoksetuloa niin, että kutsutaan koirat erikseen (mitä on tehty koirakoulussa). Ja kaikki meni hyvin. Aida ei edes tänään noussut paikkalla istumisesta seisomaan niin montaa kertaa kuin viimeksi... molempina päivinä siis sujui hyvin. Tänään otimme lopuksi vielä damitreenit. Kävimme Aidan kanssa viemässä damin jonkin matkan päähän (suorassa linjassa), ja lähetin Aidan hakemaan sen. Hyvin meni. Sitten kävelimme ensin suoraan vähän matkaa ja käännyimme oikealla 90 astetta ja jätimme damin vähän matkan päähän. Aida oli jo palauttamassa damia, kunnes matkan varrelle osui keppi! Niinpä täydellisiä treeneistä ei lähellekään tullut, kun Aida vaihtoi damin keppiin ja kävi järsimään sitä!  Lähdin itse kävelemään pois päin, menin pellon laidalla olevan ladon taa, ja Aida onneksi lähti heti perääni. Sitten seurautin sitä hihnassa lähtöpaikalle ja kävimme viemässä damin uudestaan, mutta tällä kertaa vain suoraan taas. Se meni taas hyvin.

Iisan kanssa olen käynyt ihan kahdestaan läheisissä metsissä. Tänään teimme taas noutoja pari sisällä edelleen, mutta päätin huvin vuoksi mennäkin heti sinne toiseen huoneeseen ja veimme damin sitten toiseen (heh, onpas selkeetä.  Siis veimme damin eri huoneeseen kuin ennen eli olimme tavallaan "toisin päin"). Se vähän hämmensikin Iisaa, se jäi taas minua katsomaan eikä heti tajunnut mitä tehdä, mutta siihen auttoi se, että saatoin sitä taas parilla askeleella. Toisella kerralla se jo sitten tajusikin, että samasta hommastahan tässä on kyse.

Ei ole muuten vielä ainakaan täällä Kotkassa sitä paljon puhuttua ensilumea näkynyt...

EDIT: miksi aina unohdan jotakin tärkeää?? Piti vielä mainita, että Aidalle on kehittynyt joku vaisto, että se tietää koska ollaan lähdössä treenaamaan, ihan oikeesti. Tai no ei kai se mitenkään ihmeellistä ole, mutta vaikka en ottaisi mukaan mitään treenireppua, Aida vain silti tietää.  Se menee tosi lujaa rappuset alas ja kovalla vauhdilla kohti alaovea, ei se ikinä niin tee lenkille mentäessä. Sitten kun Inkan auto tuli parkkipaikalle, Aida heilutti häntää ja oli ihan täpinöissään, se tunnisti ihan selkeästi! Inkakin huomasi sen. Hihih