Tänään ulkona yksi mies tiellä käski minun varoa ja kertoi saman jutun niistä myrkkysyöteistä. Olin Iisan kanssa ulkona. Voi kuinka harmi, varmasti se on (ainakin ollut) totta..

Mutta siis tänään teimme pikku retken Iisan kanssa Karhulaan Karhula-kotiin, jossa olin kesätöissä.. Menimme bussilla Karhulan bussiasemalle, josta kannoin Iisaa sinne työpaikalleni. Välillä piti pysähtyä käsiä lepuuttamaan ja Iisa sai kuljeksia ja ihmetellä muutenkin vilkkaampaa kaupungin osaa. Iisa tuli ihan itse bussiin, ei tarvinnut edes houkutella, vaan niin reippaasti tuli (ja oli tietty muutenkin). Pysähdyttiin mm.matkan varrella olleen Lidlin pihassa, jossa näki kolisevia ostoskärryjä ynnä muuta, mutta ei se ollut ihmeellistä Iisasta. Tietysti tuolla palvelutalossakin tuli koettua paljon uutta: oli esimerkiksi liukuovia ja erilaisia alustoja joilla kävellä sekä hissi. Eka kerta kun Iisan kanssa mentiin hissillä, ja sinnekin Iisa tuli ihan innoissaan. Muutenkin kun sisälle menimme, Iisa haisteli tietysti paikkoja, mutta sen mielestä ei ollut mitään jännittämistä.  Tietysti Iisa sai ennen kaikkea paljon rapsutuksia kavereiltani ja mummuilta ja papoilta.  Suurin osa vanhuksista oli tosi riemuissaan Iisasta. Ja Iisakin käyttäytyi tosi nätisti, se ei hyppinyt tällä kertaa (oli varmaan niin paljon kaikkea uutta, ettei malttanut hyppiä), eikä toisaalta ollut liian yli-innokas tai sellainen päällekäyvä niin kuin Aida tuppaa olemaan.  eikä se arastellutkaan vanhuksia, vaikka ollaan me niitä jo jonkun verran nähtykin täällä ihan kotikulmillakin (tässä minun naapurissakin nimittäin on palvelutalo, jonka pihalla ollaan joskus käyty). Iisa tutki pöydänaluset erittäin huolellisesti, siellähän saattoi olla kaikenlaisia murusia ja ruokalänttejäkin. Iisa olisi myös tutkinut jokaisen huoneen erikseen, mutta en antanut sen mennä asukkaiden omiin huoneisiin, vaan se sai olla keittiössä, olo-huoneessa, käytävällä ja "toimistossa". Iisa myös nimettiin uudelleen parin asukkaan toimesta, siitä tuli muun muassa Pulmu ja Riku.  Oltiin siellä reilu 3 tuntia. Jossain vaiheessa, kun istuimme kahvilla, Iisakin alkoi väsyä ja sitten se nukkui yhden työkaverini sylissä ja lattialla.

Oli todella hauska käydä sosiaalistamassa Iisaa tuollaisessa paikassa, kun vielä melkein kaikki vanhuksetkin olivat niin iloisia koirasta. Tietysti mennään vielä uudelleenkin. Ja kyllä voin sanoa, että Iisa on niin järkkymätön tapaus kun olla ja voi. Sen mielestä lähes mikään ei ole mitenkään ihmeellistä, niidenkään joiden voisi ajatella (pikku)koiraakin jänskättävän. Mutta Iisan mielestä kaikki epämääräisimmätkin asiat, jotka ovat kaukana villikoiran elämästä, ovat normaaleja tähän päivään kuuluvia asioita.  No, ehkä se mörköikäkin sieltä vielä tulee....ei kuitenkaan mikään kiire.