14 päivä eli kolmen päivän päästä tulee 1 kuukausi täyteen Iisan sairastumisesta. Kirjoittelen nyt, koska en pysty loppuviikosta enää kirjoittelemaan. Ennen tuota päivää Iisa oli liikkunut suurimmaksi osaksi vapaana metsässä, varsinaisia hihnalenkkejä ei edes koskaan kunnolla aloitettu. Iisan perusaskel oli laukka ja pomppu ylös päin ja Iisa näytti juuri ennen sairastumista minulle, että se osaa uida ja menee veteen mielellään. Me treenattiin ahkerasti nou-asioita (lue palautusta) ja tokoa ja paria agilityestettäkin ollaan kokeiltu. Kuukaudessa nämä kaikki asiat ovat kuitenkin kääntyneet niin päin, että Iisa on opetellut kävelemään uudestaan, mutta Iisa on toipunut kuitenkin huimaa vauhtia. Itse halvaantumista ennakoi tulehdus jossain (ei olla saatu selville, jostain kuitenkin oli bakteereja päässyt verenkiertoon) ja juuri ennen halvaantumista pieni jäykkyys takapäässä. Sitten kun Iisa (9kk) halvaantui, se ei pystynyt seisomaan eikä tietysti myöskään kävelemään aluksi, eikä se päässyt itse ylös. Takajalat olivat ihan kierossa ja Iisa kaatui maahan. Vasen takajalka oli enemmän halvaantunut, siitä hävisi asentotunto kokonaan. Iisa myös istui juuri samanlailla kuin tuon kuvan pikkukoira, jolla on selkäydininfarkti. -> kuva (en kehdannut tänne kopioida) Muutenkin Iisan takajalat näyttivät samanlaisilta kuin tuolla koiralla noissa kuvissa. Luulin jopa aluksi, että siltä on mennyt joku nivel sijoiltaan. Eli selkäydininfarkti on juurikin sama sairaus vakavemmassa ja pitkälle kehittyneemmässä muodossa. Selkäydininfarktista vaan löytyy paljon enemmän tietoa kuin laskimotukoksesta (selkäytimessä) koirilla. Saimme ne fyssarin ohjeetkin nimellä "selkäydininfarkti potilaan kuntoutusohjeet". Onneksi ei kuitenkaan noin pitkälle edennyt!! Iisan diagnoosi siis tehtiin 21.3.

Eilen illalla Iisa sai viimeiset 2 antibioottia. Iisa on siis ollut nyt vajaa 4 viikkoa laajakirjoisella antibiootilla, doksisykliinillä sen takia, kun tulehduksen alkuperää/alkuperäisiä aiheuttajabakteereja ei olla löydetty. Nyt antibioottikuuri loppui. Hassua, mutta vähän jännittää jopa se, mitä tapahtuu nyt kun se loppui.. toivottavasti kaikki pöpöt ovat kuolleet tässä ajassa.

Niin, kuten olen kertonut niin parissa viikossa Iisa sai "elämänhalunsa" takaisin täysin sairastumisesta. Jalkakin on lähtenyt kuntoutumaan hyvin, kävely ja juoksu onnistuu jo nyt, vaikka vielä kuukausi sitten Iisa vasta halvaantui! Onneksi näin! Tänään juuri sain fysioterapeutilta uusia neuvoja Iisan kuntoutukseen:

Tällä hetkellä jumppaharjoituksia kannattaa jatkaa useita kertoja päivässä vielä seuraavatkin 3 viikkoa. Sitten niitä voi pikku hiljaa vähentää ja jatkaa yhä niiden tekemistä kuitenkin, vaikkei mitään oireita enää olisikaan, noin 2-3 x harjoituksia viikossa. En tiedä kauanko tehdään, ilmeisesti jonkun aikaa, koska koirat liikkeet ja hienompi motoriikka kehittyy vielä yllättävän pitkänkin ajan verran. Tämän lisäksi liikunnan määrää kasvatetaan hiljalleen ja mieluiten liikuntaa erilaisissa maastoissa.

Tähän mennessä Iisa on kävellyt muutamia kymmeniä metrejä takaovelta parkkikselle ja takaisin. Iisa ja Aida menivät eilen hoitoon Virroille. Siellä Iisa jatkaa kävelemistä hiukan lyhyemmällä matkalla, mutta usemamman kerran (noin 5 kertaa) päivässä käy metsän laidalla hihnassa tarpeillaan. (minun luonani käytiin vasta vain kerran kahtena päivänä)

Loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen, että koirillahan on todella paljon ihmisten sairauksia. Toivottavasti pysytään kuitenkin tästä eteen päin terveinä koko joukko! Tuli mieleen, kun yksi opettajamme sanoi koulussa, että "vanhemmille on kriisi kun lapsi sairastuu, mutta vanhemmille on kriisi myös kun lapsi tulee taas terveeksi". Kuulostaa kyllä todella hassulta, mutta noh..voin kai uskoa hyvinkin, vaikka Iisa ei ole a)lapsi eikä b)vielä täysin tervehtynyt hommasta. Silti, kai se vähän on...Iisa on todella mukava pentu ja sen kanssa on tuntunut helpolta elämä ja opettaminen, vaikka onhan tämä alku ollut vähän tällainen.. Ensimmäinen pentu kuolee juuri kun pitäisi hakea se ja toinen sairastuu tällain nuorena.. Kyllähän sitä miettii, että mitä sitä uskaltaa enää tehdä.. mutta eipä kai sitä liikaa voi alkaa normaalia elämää varomaan. Ja täytyy tunnustaa, että vaikka se liila pentu ei sitten koskaan mun virallisesti kerinnyt olemaan, niin kyllä se on mun mielessä aina mun pentuni sekin.  En oo pystynyt muuttaan sitä ajatusta, että ei se nyt olekaan mun pentuni, kun se kuoli... Se oli mun pentu ja se kuoli. Että siinä mielessä mulla onkin nyt 2 pentua sydämessä, ne molemmat toki erikseen, mutta silti ne 2 on vähän niin kuin molemmat Iisassa.  Ooh, miten tästä nyt näin filosofista tuli!

Itse tosiaan lähden matkalle, niin koirat ovat viikon hoidossa. Äiti sanoi, että Aida kuulemma on kenties vähän ikävöinyt minua, koska se on ollut tämän päivän jotenkin "nuupallaan" eikä ole innostunut leikkimään Iisan kanssa. Iisa puolestaan on pyörinyt äitin ympärillä eniten. Mutta kyllä ne siitä tokenevat, kun siellä ne saa paljon enemmän herkkujakin kuin täällä.  ja Aida on ollut ennenkin hoidossa vieraassa paikassakin...