Nyt on kulunut tasan vuosi siitä, kun Iisa sisaruksineen syntyivät! Valitettavasti en ole ehtinyt vielä mitään kuvia ottamaan 1-vuotiaasta. Haluan toivottaa kaikille sisarille omistajineen oikein paljon onnea!! Iisa ei ole vielä edes saanut mitään lahjaa eikä erikoisherkkuja, ehkä niitäkin sitten myöhemmin, kun asetutaan Virroille. En kuitenkaan millään meinaa uskoa, että Iisanen on jo nuori aikuinen, koska ihan vauvahan se on vielä..  Tässä vielä yksi ihana runo sille pienimmälle liilalle pennulle, joka karkasi liian aikaisin vihreämmille niityille..

"Nyt minä olen ymmärtänyt, mitä teen sillä rakkaudella, joka oli minussa valmiina sinua varten.

Minä annan siitä siskollesi.

Niin rakastan häntä enemmän, kuin koiraansa voi rakastaa. Rakastan niin kuin kahta.

Mutta pienen osan pidän sinulle piilossa."

- kirjoittajaa en tiedä, löysin eräästä lapsiaiheisesta blogista.. -

Menimme tänään illalla Artun ja Essin kanssa treenaamaan Räskiin meren rannalle. Artulla ei ollut koiraa, vaan hän halusi pitää meille treenit. KIITOS! Essillä on kaksi labbista: Vilma ja Heta. Teimme markkeerauksia veteen ja maalle. Veteen piti mennä kalliolta. Ekalla kerralla Iisalla meni parhaiten, se meni suoraa päätä veteen, mutta valitettavasti tiputti, kun ei osaa vielä riittävän kauan odottaa ravistamista. Seuraavilla kerroilla Iisa alkoikin empiä kalliolta menoa, yhden kerran ihan aavistuksen pökättiin takaa (hih), mutta sillä välillä Iisa oli jo unohtanut damin sijainnin tai ei ainakaan nähnyt sitä. Eli piti ottaa uusiksi helpompi. Maallakin sujui ihan jees. Pari kertaa oli liian vaikea/kaukana, koska Iisalla alkoi esiintyä kaikkia sijaistoimintoja (esim.kepin syönti), kerran se vain juoksi ohi, eikä ottanut, mutta meni myös hyvinkin. Muutaman kerran taas Iisa etsi ja löysikin ja toi, ja sitten loppuun tehtiin helpot harjoitukset, jotka koira varmasti näki. Eli ihan ok meni. Jos siis taas verrataan siihen, mitä se teki silloin viimeksi dameilla (tai siis mitä se ei tehnyt).. Mikähän siinäkin, että yksin treenatessa ei muka voi tehdä samalla lailla.. Ja tulihan tässä vielä malttiakin harjoiteltua huomaamatta samalla.

Tänä iltana/yönä pitäisi lähteä ajamaan Virroille ja sitä kautta Ilmajoelle pentutreffeille... Olemmekin Virroilla seuraavat 2,5 kk. Väsyttää jo valmiiksi.  Ja Aidalla on tokokisat, johon emme ole juurikaan lähiaikoina ehtineet panostaa. Voi eii..