Tällä kertaa kävin ihan omineni kentällä Aidan ja Iisan kanssa, sekä 6-v pikkusiskoni, jonka otin mukaan avustamaan. Ensin pääsi Iisa, joka muuten kiskoi ja veti taas joka suuntaan. Iisahan on tehnyt joskus viimeksi lokakuussa vähän suoraa putkea ja keppeihin tutustunut, joten niinpä päätin aloitella siitä, mihin jäätiin. Ensin laitoin putken ihan kasaan lyhyeksi ja tein niin helpoksi, että siskoni piti Iisaa ja minä menin huhuilemaan päähän. Ei Iisa kyllä mitään houkuttelua ole tarvinnut putkella kertaakaan, aina on mennyt ihan innoissaan! Hieman hassua, mutta tosi hyvä juttu! Reipas neitini!  Sitten otinkin melko pian jo putken täyteen mittaansa, mutta ihan suoraksi. Vielä en uskaltanut käyristää putkea... Hyvin meni, ei ollut ongelmia. Onnistui mainiosti jopa koiran lähettäminen putken suulta niin, että vietiin namilautanen putken suulle ja Iisa meni ihan innoissaan, vaikka vain lähetin sen. Kehuin kyllä koko ajan sen mennessä ja pidin ääntä, jotta se kuulee minut. Oli kyllä mainio koira. Laitoin Iisan vähäksi aikaa lepuuttamaan, ja otin Aidan. Aidan kanssa tein keppejä niin, että avustajalla on se namipalkka siellä päässä. Ihan hyvin meni, Aida ei karannut eikä oikonut kuin kerran yhden välin. Sillä oli erittäin kova vauhti, kun oli kiire palkalle. Jes. Silloin kun se oikasi, palattiin alusta tekemään. Aida veti siitä herneet nenäänsä ja otti ihan sellaiset kunnon Aida-hepulit. Minä naama punaisena ärisin ja yritin saada maahan (jos edes olisi mennyt maahan, niin en olis poistanut kentältä). Aida kyllä kuuli, näki kun se vähän hidasti kohdallani ja kaahasi ohi, mutta se ei mennyt maahan juuri sen takia kun taisi aavistaa, että voisi joutua pois kentältä. Aida ihan rehellisesti pelleili kanssani ja heilutteli keskaria edessäni, kiva. Eli tämänkin "taito" on vielä tallella Aidalla... Huoh. Lopulta kun Aida nuuhkaisi maata, ärjäisin sille varmana niin lujaa, että koko Virrat kuuli sen. Siitä se tuli hidastellen luokseni. En mitenkään kurmuuttanut sitä, mutta en voinut olla viemättä sitä pois kentältä. Hihna oli jossain, joten hiljaa vein sen niskasta autoon. Siellä se katseli kun tein Iisan kanssa keppejä. Iisaa vedätin kädestä pitäen namilla, kaikki 12 keppiä, vaikka 6 olisi varmaankin riittänyt. Se meni ihan ok. Aluksi se saattoi ponkaista jostain välistä pihalle, mutta kyllä se siitä, varsinkin kun kehuin koko ajan. Hyvää treeniä takapäälle, ja hyvin muuten toimikin takapää! Iisa muuten ottaa ihan ällistyttävän paljon mallia Aidasta, vähän liikaakin, kun se oppii myös kaikki huonot tavat.. Ihan kun se olisi itsekin yrittänyt hepulia ja kävi juoksentelemassa, mutta Iisa sentäs tuli pian. Otin taas Aidan ja Iisa piti ihan hirveetä haukkumekkalaa kentän laidalla kytkettynä. Aidaan oli tepsinyt jäähy hyvin, koska se oli tosi kuuliainen nyt. Ja hyvin meni kepit, hyvän vauhdin sain aikaiseksi! Aidan kanssa treenasin vielä yhden hypynn avulla takaakiertoja ja jaakotusta. Jaakotus meni hyvin, takaakierrot vaihtelevasti. Tosi monta kertaa yhdessä viaheessa Aida ei hypännyt, vaan tuli esteen alta, enkä yhtään keksinyt, miksi niin. Ehkä joku ulkopuolinen olisi keksinyt ja osannut korjata, luultavasti vika oli jossakin minussa tai koiran lähtöpaikassa? Itse olin vasemmalla siivekkeen luona ja näytin vas.kädellä takaakiertomerkkiä, ja liikuin sitten oikealle, josta vielä vahvistukseksi liikuin itse pois päin. Käteni oli koko ajan ylhäällä, siitä pidin huolen. Mutta tiedä häntä, jos Aida tulkitsi sen vedätykseksi. Ihan kuin vasta lopussa se olisi saanut kiinni juonesta, että "ai tästä pitää hypätä".  Seuraavalla kerralla otan naksuttimen mukaan jos löydän vahvistamaan hyppyä. Ja seuraavalla kerralla toinen koira saa luvan odotella autossa vuoroaan tai jäädä kotiin.

...

Muuten, tuli vielä mieleen tuosta Iisan matkimisesta... Ajoin yksi ilta myöhään koirien kanssa Lakarin raviradalle, jossa käveltiin 2 kierrosta + koirat tietty juoksivat jonkun verran paljon ja uivatkin. Ja Iisa pysyi koko ajan oireettomana!  Kai se kuntokin tästä pikkuhiljaa on palautumassa... Raviradan keskellä on peltoa ja niittyä sekä eräs lampi, joka on melko syvä ja siinä on yleensä niin jyrkät reunat. Ei Aida ole sinne ennen ängennyt ja yleensä olen huudellut sen pois, jos se sinne päin menee. Nyt kuitenkin lammessa oli pari sorsaa, jonne Aida tietysti painoin tuhatta ja sataa ja totta kai Iisa perässä. Ensin pidättelin vähän henkeäni, ja sitten juoksin perään katsomaan - Iisan uimataito ja -kuntokin on vielä vähän kyseenalaisia. Onneksi kuitenkin huomasin, että kovien helteiden takia lampi oli huomattavasti kuivunut, koirat kahlasivat lintujen perään ja uivatkin, mutta ranta oli niin kuivunut, että pääsi hyvin pois jne. Aida meni edellä ja Iisa koko ajan perässä, minkä kintuistaan pääsi. Uidessakin se vinkuin kun ei päässyt niin lujaa kuin Aida. Voi juma kyllä ärsyttää, kun Aida kuvittelee olevansa ihan korvaton metsässä. Luoksetuloharjoituksia siis taas vähän enemmän kehiin. Mutta ei ne saaneet sorsia kiinni, eli ei tullut sorsapaistia.