Kävin tänään suoraan aamuvuoroni jälkeen Iisan kanssa pyörähtämässä Lomasaaressa Golden Ringin kesäleirillä. Lyhyessäkin ajassa ehti jo päästä leirifiilikseen! :D Ne 2 leiriä, joissa olen ollut, ovat aina olleet kauhean kivoja ja olisi tehnyt mieli jäädä pidemmäksikin aikaa.. Menimme taippariryhmään ja pääsimmekin melkein heti treenaamaan, koska tulimme myöhässä ja olimme vikat. Ensin tehtiin markkeeraus variksella. Se meni hyvin. Vähän Iisa joutui metsässä etsimään varista, mutta siis hyvin meni kaikin puolin! Sitten hakuruutu tai pikemminkin yritys tehdä hakuruutua. :D mutta me saatiin nyt ihan tosi paljon hyviä vinkkejä, hyvä jos edes muistaisin niistä suurimman osan. Kouluttajana oli Merja Tolari. Veimme varikset yhdessä koiran kanssa todella laajalle alueelle. (tai siis kaippa se ihan normaali alue on, mutta laaja minusta :D) Ekan variksen Iisa muistaakseni etsi ja toi, mutta siitä eteen päin se tuntui olevan vähän hukassa. Se vain pyöri ja katseli minua eikä meinannut edes lähteä mihinkään, vaikka yritin lähettää. Kouluttaja meni ruutuun varisten luo ja yriti vähän auttaa Iisaa vaakkumalla ja houkuttelemalla, mutta Iisa ei mennyt sinne kunnolla, sen verran meni pupu pöksyyn. :D Sitten lopulta alkoi toimia, kun jätin Iisan paikoilleni ja minun piti käydä paikalla vaakkumassa itse (koira luuli tiputtavani jotain). Siten vähän aikaa rauhoituttiin lähdössä ja koira sai katsella ruutuun ja sitten taas lähetin. Nyt Iisa meni vauhdilla suoran variksen luo ja palautus oli myöskin hyvä. Varikset se otti spontaanisti. :) Ainiin, unohdin sanoa, että ihan ekan kohdalla Iisa vhän ravisteli varista (ei ole tähän asti kokeillut), jolloin kouluttaja heti murahti/ärähti ja minä kutsuin. Iisa lopettikin siihen ravistelun ja toi luokseni, eikä ainakaan enää nyt yrittänyt samaa. Mutta yritän nyt listata tähän jotain juttuja, jota muistan hakuruututreenejä varten:

* Iisa ei kuulemma oikein tiedä, mitä pitä tehdä

* Sen lisäksi Iisa ei vieläkään osaa lukea, mitä minun kyykistyminen ja käsimerkki ja koko käsky tarkoittaa. Minun pitää kuulemma harjoitella muistiharjoituksia paljon ja alkaa niillä rakentamaan pikku hiljaa hakua (esim.eka viedään yksi, sitten 2 damia). Koira oppii pikku hiljaa, että minun eleeni ja käskyni tarkoittavat, että edesä on noudettavaa. Siihen vaan kuulemma vaaditaan toistoja, toistoja, toistoja. Kärsivällisesti. Sitten kun koira käyttäytyy lähdösä tarkkaavaisesti ja ns. terästäytyy, voin kuulemma tietää, että koira tietää, mitä sen pitää tehdä ja koira tietää, että edessä on noudettavaa.

* Minun pitää em.tavoilla rakentaa koiran itseluottamusta. Voin kulemma myös treenata pitkillä matkoilla, mutta niin, että alkuun harjoiteltaisiin aina samassa paikassa ja pikku hiljaa vieraammissa maastoissa. Kuitenkin aina motivoituna.

* Itsevarmuuteen liittyen minun pitää alkaa kehua syvällä rintaäänellä, ei "lepertelemään" kun ei ole enää mikään pikkupentu. :D Lepertely kuulemma syö suhdetta, kun taas syvältä tulevat kehut vahvistavat sitä.

* Jos Iisa jää lähtöön ihmettelemään, niin minun pitää jättää se paikoilleen ja käydä itse vaakkumassa damin/riistan luona.

* Voi käyttää myös tuttuja ihmisiä avustajana aluksi ja sitten vieraita.

* Koiraan saa sitten enemmän sitä "draivia", kun se tietää, mitä pitää tehdä ja alkaa oppia tuntemaan eleeni (yllätysyllätys).. Eli tämä on kuulemma enemmän suhdekysymys, kuin että koira ei haluaisi työskennellä... :) (helpotti :D)

* Merja sanoi treenaavansa omien koirien kanssa aina motivoituna, ei koskaan koemaisesti lähettämällä koiraa ummikkona vieraaseen metsään. Hän sanoi, että ne tilanteet on syytä jättää sinne kokeisiin, ainakin näin aluksi.

Eli avainsanat ovat itsevarmuus, johtajuus/turva/luottamus, hauskuus...

Treenien jälkeen käytiin siis leiripaikalla vähän kavereita moikkaamassa, nähtiin mm. Ansku & Vilja (Gill's Giselle), joihin ollaan tutustuttu GR-leirillä -07. :) Nähtiin myös Mariaa, Iisan kasvattajaa. :) Perjantaina olisi taas tarkoitus mennä taipparitreeneihin aamupäivästä. Minä ostin putiikista vielä 2 damia, toisen tavallisen ja toisen muovisen vesidamin. Siellä oli myös tarjolla kahdenlaisia noutoaiheisia kirjoja, jäin kyllä miettimään, että raaskisiko ostaa perjantaina jomman kumman... (ja kumman??)