Elikkäs tämän päivän suunnitelmissa oli ottaa pikku tokotreenit molempien koirien kanssa erikseen..mutta valitettavasti Aida pisti taas suunnitelmaa vähän uusiksi!

Ensin kävin lenkin Iisan kanssa ja loppulenkistä vähän tokoilimme. Harjoittelimme seurausta, ja nyt etenkin käännöksiä namin avulla, paikalla makuuta ja yleistä kontaktia. Noista käännöksistä sen verran, että oikealle kääntyminen meni hitusen paremmin, mutta vasemmalle kääntyminen oli kyllä aika mielenkiintoisen näköistä. Hmm.. Jos pidän namia kädessä sen nenän "edessä" niin siitähän Iisa sekoaa niin, ettei se kyllä seurausta muistuta yhtään. Jos taas autan vähän pelkällä kädelläni (ilman namia kädessä) niin että pidän kättäni aavistuksen koukussa vas.taskun päällä, niin on ihan kivan näköistä. Mutta pikkutreenejä jatketaan! Yleisesti ottaen treenit meni rauhallisemmin kuin viime kerralla, jolloin niin hehkutin Iisaa tokokoirana. Meni se nytkin ihan kivasti, mutta oli vain vähän rauhallisempi. Johtui ehkä siitä, etten leikittänyt/käyttänyt leikkiä palkkiona vaan nameja koko ajan. Teimme myös kontaktitreeniä niin että Iisa siis istui sivullani ja palkkasin aina minuun katsomisesta naksulla ja namilla.. Se olikin ihan aiheellista treeniä, koska Iisa oli kiinnostunut aluksi katselemaan ihan jotain muita juttuja kuin minua. Seisoin vain kärsivällisesti varmaan 5 minuuttia kun Iisa istui sivullani ja pää pyöri ja katse seurasi variksia, lumipyryä, autoja, tuulta..eli kaikkea muuta kuin minua. Mutta katsahtihan se nopeasti minuunkin, jolloin tietysti sai palkat ja sitten tajusi alkaa katsella vähän useamminkin.

Niin ja sitten olin aikeissa tehdä vähän tokoa myös Aidan kanssa. Olimme juuri aloittelemassa lenkkiä, kunnes Aida lähti juoksemaan sorsan äänen kuultuaan ja nähtyään....suoraan kohti puoliksi jäätynyttä jokea. Tai siis ei se mikään paha paikka ole, siinä me kesäisin uimme, mutta näillä keleillä vähän haastava ehkä. Ranta on jotakuinkin jäässä parin kymmenen metrin matkalta - ei ehkä kestäisi mua, mutta Aidan nippa nappa kestää. Jään ja veden reunalla oli kokonainen sorsaparvi uimassa! Niitä oli oikeasti toistakymmentä ja Aida ihan innoissaan hepalehti jään reunalla. Ja hups, sittenpähän reuna pettikin ja Aida otti pienen kylmän kylvyn. Kyllä se ponnisteli päästäkseen ylös, mutta onneksi sillä on aika vahvat lihakset (ja onneks reuna piti kumminkin) joten se pääsi lopulta omin avuin. Olin juuri hiippailemassa varovasti kohti sitä, mutta käännyin sitten pois ja huutelin Aidan pois, kun tuntui ettei jää kovin vahvaa ole. Mutta onneksi tuo tapahtui Aidalle eikä mun pikku raukalleni Iisalle! Aidahan ei ollut tapahtumasta millänsäkään, oli änkeämässä reunalle heti uudelleen... Ja innoissaan pyöri puuterilumessa, niin kuin Aida aina pyörii uinnin jälkeen, ollen ihan märkä ja luminen. Mutta, puolustaakseni vähän kuitenkin myös Iisaa... Sille kävi vähän samanlainen joululomalla mökillä kun se yritti loikata yhden leveän ojan yli, eikä ihan osunut, vaan putosi syvään vesiojaan. Sieltä se ei päässyt ilman apuani, reuna oli jyrkkä. Rauhallisesti kiskoin sen kuitenkin eikä  Iisakaan silloin ollut yhtään säikähtänyt. Että kyllä se Iisakin joskus osoittaa huomattavaa urheutta. Mutta en silti olisi halunnut että toi tämänpäiväinen olisi käynyt sille...

Aidaa se ei tosiaan haitannut, ja se ehkä vähän ihmetteli miksi lenkki jäi niin lyhyeksi. Vein sen sisälle kuivattelemaan ja menemme tästä kohta uudestaan lenkille, mutta en jaksa treenata enää tänää. Säästän tokoilut Aidalle huomiseksi, mikäli vain ehditään.