Kävin tänään Inkalla ja Artulla tapaamassa uutta Iita-nimistä labbiksen pentua, ja tietysti Ronjaa! Olen niin totaalisesti Iita-fani! Aivan mielettömän suloinen ja ihastuttava pentu,  vaikka ainahan ne ovat. Kivat pienet naskalihampaat ja aivan ihanaa pennuntuoksua, joka taas huumasi pääni... Kyllä oli kotona omilla tytöillä ihmeteltävää, kun tulin takasin niin oudon hajuisena.

Ennen lähtöä kävimme pitkän aamulenkin Maaritin, Veeran ja Ronjan kanssa. Olimme 3 tuntia ulkona. Kävelimme tietysti pitkän lenkin ja koirat peuhasi kovasti. Matkan varrella kävimme myös yhdellä pk-ihmisten kentällä vähän treenaamassa hyppyä. Tai siis este oli lähes samanlainen kuin tokokisoissa, vähän leveämpi vain, joten treenasin Aidan kanssa alo-hyppyä. Ihan hyvin meni, paitsi että Aida istui kaksi ekaa kertaa (pitää jäädä seisomaan), mutta lopussa alkoi jo sujua hyvin. En ole ennen tälläisesta kentästä edes tiennyt, joten taidammekin joskus käydä treenaamassa taas hyppyä, mikäli pk-harrastajia ei ole. Kävimme matkan varrella myös Tottakai-nimisessä eläinkaupassa. Molemmat koiristani olivat todella reippaita kaupassa! Iisa oli ihan kaikkien luiden ja muiden herkkujen lumoissa ja olisi tehnyt tutkimusmatkoja hyllyjen väliin aina kun silmä vältti... Tottakaissa on koirien puntari, jossa voi punnituttaa koiransa. Iisa painoi edelleen hiukan yli 25 kg niinkuin viimeksi joulukuussakin, ja Aidakin nyt 29 kg!! Onneksi laihtumista oli tapahtunut, mutta olisin toivonut enemmänkin kuin kilon..En muista, kerroinko, että Aida oli ollut ruoka-aikoina kotona Afrikassa ollessani ja lihonut silminnähtävästi. Yritän kyllä saada kiloja pois ja liikuttaa sitä kunnolla. Kyllä tämänpäiväinen ainakin hyvästä oli! Kolme tuntia aktiivista liikuntaa vapaana.