kuva: Anni Kaihola

Tänään meillä menee vähän paremmin kuin vuosi sitten Viime vuonna näihin aikoihin Iisan tulevaisuus oli vielä kysymyskerkki, joten kaiken kiireen keskellä olen enemmän kuin kiitollinen koirasta, joka kävelee, juoksee, hyppii ja tekee kaikkea mitä elämästään nauttivat koirat tekee! Ajatelkaa, jos Iisaa ei olisi, niin kyllä tämä maailma olisi aika köyhä  !

Vieläkin, vaikka siitä sairastumisesta, akuutista osasta tulee tällä viikolla kuluneeksi vuosi, niin asiat pyörivät mielessä valehtelematta lähes päivittäin. Siihen liittyy sekin, että tilanteeseen liittyy mulle tunnetasolla pari kappaletta, joita kuulee (tai kuuntelee) todella usein. Ei sillä, ei sen ajattelu mua mitenkään häiritse tai haittaa. Yleensä vaan mietiskelen koko tapahtumaa, alusta loppuun ja kaikkea siltä väliltä sekä niitä tunteita. Toisinaan mietiskelen tapahtunutta siltä kantilta, mikä työmäärä ja kuukausia kestävä pakkolepo siitä tuli. Sitten olen hurjan kiitollinen ja onnellinen tästä päivästä, sekä kieltämättä pelkään vähän tulevaa elämää siis ihan yleisesti. Jokuhan varmasti vähättelisi tätä, ja niin minä itsekin välillä ajattelen, että onko tässä mitään järkeä. Ollut ja mennyt ja nyt kaikki on hyvin. Silti ajatukset vaan karkaavat siihen usein. Ei kukaan voi ottaa multa pois tunteita, vaikka ne kuinka "turhia" olisikin. Tai no ei nyt kai turhia... mutta siis. Turhia siltä kantilta, että sitä ei kai enää pitäisi miettiä ja joidenkin mielestä koira voi olla vähäpätöinen asia. Joidenkin mielestä kyseessä on kuitenkin "vaan" koira. Mutta tuo "vain" koira on kuitenkin perheeni, ja eihän sitä kukaan ymmärrä samallalailla jos ei itsellä ole koiraa. Tai sekin riippuu, minkälainen suhde on koiraansa/koiriinsa. Musta tuntuu, että Iisasta tuli sen sairastumisen jälkeen vaan rakkaampi minulle ja että se jotenkin "lähensi" meitä enemmän. Onhan se vähän tyhmää, että tarvii sairastua ensin. Kyllä Iisa on aina ollut rakas, mutta uuden pennun kanssa tarvii kuitenkin aina hetken, ennen kuin se alkaa tuntua sillain omalta. Ja mehän ei oltu ehditty edes silloin vielä kokea yhdessä juuri mitään.

Olipas syvällistä, sorry! Sanoma on kuitenkin positiivinen! Sitkeä sissini Iisa. Ja vaikeampi osahan ei edes ollut se kävelyn ja liikkumisen opettelu, vaan se tulehdus.

"Sade tuli tulvana yli pysäkin
Sinä olet ihme, suuri sittenkin
Sinulla on ilma ja kyky hengittää
Olkapäällä kyyhkynen
Vaikket sitä nää.

Sinussa on valo, sinussa on yö
Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
Väsymättä kipinöitä tuuleen
Valaisemaan tietä pimeää."

(Juha Tapio)