Eilen saatiin sikainfluenssarokotukset, ja olen tullut kyllä aika kipeäksi. Eilen ei ollut iltapäivälläkään mitään tuntemuksia, ja kävin salilla ja uimassa, mutta illalla sitten nousi lievä kuume. Olo oli kyllä varsin sairas, hyvä että muki pysyi kädessä kun kädet (ja joka paikka) tärisi niin paljon.  Lisäksi jotenkin välillä on hankala hengittää, että joutuu oikein huokaisemaan välillä. Aamulenkki oli tänään vähän tuskainen. Noh, ihmiset joilla on ollut joskus keuhkoputkentulehdus, tietävät miltä tuntuu, joten tämä menee kyllä ohi itsestään  (pieni sellainen vihlova kipu ja painon tunne). Käsi on vain lievästi kipeä, ei mitenkään paljoa. En silti kadu rokotteen ottamista (työharjoittelun tai muunkaan takia). Olisin mielelläni kyllä jättänyt tänään agilityn välistä, mutta onneksi en  ensi viikolla meillä ei olekaan enää treenejä, emmekä ole olleet kahdella viime kerrallakaan.

Jätän itsestäni paasaamisen ja siirryn koiraan.  Aidalla oli tänään jostain syystä paljon pakkautunutta energiaa, sen huomasi jo heti, kun sisälle astuttiin. Sama meininki jatkui kentällä. Aida sai taas tänään karkailukohtauksia, usein ne suuntautuivat Alma-koiran luo, joka oli tänään pitkästä aikaa mukana. Mutta tänään tuli pisteitä vuorostaan minulle  ohjasin melko hyvin ja muistin suurimmaksi osaksi radatkin! (vaikka tämän päivän radat oli ehkä helpommat)

Aidalle tuli välillä muutamia virheitä: se esim. oikoi keppejä kerran, hyppäsi A:n kontaktista yli ja hyppäsi renkaan ohi. Näitä sitten jankkasimme, ja lopussa rengaskin alkoi jo sujua taas. Oli taas puhetta kisoista Masan kanssa, keväällä, keväällä, keväällä...  

Toivottavasti Aida pysyisi ensi kerralla taas radalla!

P.S: Ensi perjantaina Virroille joululomalle

 

edit: ja arvatkaapas, mikä hommattiin tänään!!! (nyt odotellaan sen postiluukkuun kolahtamista) TATTADADATTADATADAA: agilityn KILPAILUlisenssi v 09-10!!