Tänään koulun jälkeen päästiin kunnon kimppatreeneihin. Nimittäin Inkan ja hänen poikakaverinsa Artun sekä tietysti Aidan ja Ronjan kanssa ajettiin Taka-Ruonalaan Räskin metsiin, jossa syksyllä kävimme luontopolullakin. No, suo tietysti tulvi, olisi pitänyt olla saappaat, kun kengät ja sukat oli litimärät. Ei paljoa ollut goretex-kengistäkään hyötyä... Löysimme sitten vähän matkan päästä kuivemman ja enemmän sulaneen paikan. Se oli kallion päällä, jossa muuten oli ihanat näköalat!  Olimme Inkan kanssa "rivissä" ja Arttu heitti meille vuorotellen damit. Ensimmäinen haku sujui hyvin. No problems, kunnes...Aida veti taas sellaiset herneet nenään, ettei mitään rajaa. (Tässäpä juuri on Aidan huonoin puoli treenatessa. Se vetää herneet nenäänsä tosi herkästi minun tai jonkun muun möhliessä..) Nimittäin toisella kerralla Aidan vuorolla, Ronja pääsikin livahtamaan ja juoksi kilpaa Aidan kanssa damille. Aida sai damin, muttei tuonut sitä mulle, vaan jäi sen kanssa puolimatkaan ja kävi makuulle. Täytyi käydä hakemassa koira ja dami. Pari kertaa yritettiin, mutta Aidapa ei tuonutkaan damia mulle. Kun aloin komentamaan sitä, siltä katkesi pinna ihan totaalisesti, ja se tarttui jokaiseen keppiin, jonka löysi, alkoi jäystämään niitä ihan hulluin lailla, sekä juoksi karkuun. Sain sen houkuteltua lopulta kiinni. Vähän aikaa pidin Aidaa jäähyllä, ja sitten yritimme lyhyempää matkaa Aidalla, mutta ei... Dami ei palautunut mulle. Olin kyllä tässä vaiheessa itse totaalisen ihmeissäni, koska tällasta Aida ei ole juurikaan tehnyt (paitsi ennen juoksuja). Mutta selvää oli, että se oli todellisen loukkaantunut. Mokomakin Drama Queen. Lopussa saatiin onnistuneita suorituksia, kun sain kehuttua sitä ensin pienistä onnistumisista. Otin nimittäin Aidan kanssa hieman seurausta ja damin kantamista vapaana. Se kantoi hyvin. Sitten teimme lopulta äärimmäisen pelkistetyn muistiharjoituksen, veimme yhdessä damin ehkä 2 metrin päähän, palasimme ja lähetin Aidan. Dami tuli takaisin. Teimme uudestaan, taas tuli palautus. Lopuksi teimme noutajaharkoista tuttua harjoitusta, jossa koirat ovat rivissä ja koiria kutsutaan nimellä. Toistimme tätä monen monta kertaa, koska halusimme onnistuneita suorituksia. Kyllä niitä tulikin, tosin kerran jouduin hakea Aidan, kun se meni syömään keppiä, ja pari kertaa se lähti "Ronja"-nimestä. Mutta tuntui jotenkin, että kyllä sen päähän sitten iskostui, että nyt keskitytään. Semmoiset treenit tänään.

Tarkoitus oli tietenkin harjoitella huomista taipparikurssin ekaa kertaa varten. Nyt kyllä jännittää hieman... Toivottavasti Aidalle ei jää päälle tällaista vaihdetta! Toivottavasti huomenna menisi taas hyvin. Nimittäin kurssilla 3 ekaa kertaa seurataan koirakoita yleensäkin, ja kouluttajat päättävät sen jälkeen, kannattaako kurssia jatkaa vai ei (esim.jos koira ei tule luokse, niin ei..). Huh huh... Koirat kun ovat kuitenkin koiria, niiden ajatuksia ei voi lukea, eivätkä ne (ikävä kyllä) ymmärrä puhetta, joten koskaan mitäänhän ei siis voi vannoa aivan 100%:sesti. Ei tässä muu auta, kuin mennä positiivisella asenteella huomenna. P.S: Kyllä me onnistutaan!

Ronja oli täyttänyt juuri vuoden! Jättionnittelut vielä meiltäkin!  Kyllä olikin Ronjasta kasvanut nätti tyttö! Todella solakka, kaunis ja kiiltävä musta turkki.  Ja Ronja taisi olla hieman rauhoittunutkin, koska takaperässä oltiin sovussa, ja tytöt näyttivät jopa leikkivän, eivät vain jahtaavan toisiaan vuorotellen.