Tänään oli vapaapäivä, niin ehdimme touhuta kaikenlaista pientä kivaa. Kirjoitan myös eilisestä, koska eilen en jaksanutkaan kirjoittaa. Enää neljä työpäivää, ja sitten koittaa VAPAUTUS!!  jotenkin vain mitä vähemmän päiviä, sitä vähemmän myös enää jaksaisi olla töissä, mutta ehkä tästä selvitään kun jo monen monituista viikkoa on selätettynä...

Eilen väsytti hirveesti kun tulin töistä (aamusta), mutta ei se nyt mikään yllätys olekaan, ainahan mua väsyttää. Käytin ensin Iisan takapihalla, ja sitten vein Aidan pikku lenkille, mutta tuntui, etten jaksaisi edes kävellä. Niinpä tarkoituksena oli mennä pikku päiväunille. Laitoin Iisan häkkiin sänkyni viereen ja Aidakin kävi nukkumaan pedilleen. Iisakin kävi nukkumaan, ahh kuinka ihanaa..niinpä ei mennyt kuin 3 sekuntia, kun minäkin nukuin. Heräsin 3 tunnin päästä (hupsis), mutta kun katsoin Iisaa, niin Iisakin oli vielä unessa! Se kuitenkin heräsi, kun nousin ja lähdimme ulos. Kuinka ihanat koirat minulla onkaan: ne ovat jo viettäneet päivän kaksin (luultavasti) makoillen kotona, mutta suostuvat myös nukkumaan minun kanssa pitkät päiväunet. Mutta niin olen lukenut, että onhan nukkuminenkin yhdessä vietettyä aikaa...

No niin, sitten näimme ulkona naapurimme venäjäntoyterrieri Sepon (muistaakseni n 11 kk). Iisa ei oikein tiennyt, miten tähän ilmestykseen olisi pitänyt suhtautua (vaikka onhan ennenkin nähty). Se juoksi vähän Sepon kanssa, mutta myös yritti viestittää sille vaarattomuuttaan matelemalla sen edessä. Ehkä maailman melkein huvittavin näky! Iisa näytti Sepon rinnalla isolta ja jykevältä kuin jääkarhunpoikanen, kun taas Seppo oli pieni, vikkelä ja siro ja juoksi ympyrää Iisan ympärillä ja yritti leikkiäkin.

Joskus kun olen käynyt talomme pesulassa pesemässä pyykkiä, olen pitänyt koiria mukana. Yleensä Aidaa, jotta pääsemme samalla ulos, mutta nyt Iisaakin ihan tarkoituksella, onhan siinä yksi kerrassaan erilainen paikka. No, ei Iisa ole paikkaa eikä ääniä kummaksunut, mutta kerronkin, kuinka leikimme Iisan kanssa noutamisleikkiä ja teimme "aarteidenpalautusharjoituksia". Lattialla ajelehti muutama pariton irrallinen sukka, joista Iisa nappasi yhden. Se tuli minun luokseni kunnon (ihanan suloisen) örinän kera, ja silittelin sitä selästä ja mahasta. Sitten otin sukan pois, ja annoinkin tai heitin uuden tilalle. Ja Iisa toi niitä muutaman minulle ja annoin sille aina vaihdossa takaisin. Semmoista.

No sitten muutama juttu tästä tiistai-päivästä. Onkin satanut koko päivän ihan kaatamalla, ja aina kun olemme ulos menneet, on Iisa aluksi ihmetellyt ja siristellyt silmiään kastuessaan, kunnes tottui sateeseen.  Aamulla pihalla Iisa kohtasi oikeastaan ekaa kertaa kunnolla ihan pikku lapsia, sellaisia vähän arvaamattomia ja vikkeliä liikkeissään. Aluksi Iisa haukahtikin pari kertaa, mutta en ollut ihan varma, oliko se leikkiinkutsua vai jotain muuta. Kuitenkin yritin kieltää ja sanoa "täällä", mikä toimikin. Lapset eivät ihan uskaltaneet koskea Iisaan, mutta ihan ystävälliseltä näytti kuitenkin Iisan suhtautuminen niihin. Tosiaankin täällä Kotkassa ei oikein ole ketään kavereita tms. kenellä olisi pikku lapsia, ja on tuntunut, että kaikki lapset pihalta ja teiltäkin olisivat kesän myötä kadonneet johonkin! Olen monta kertaa ajatellut, että pitäisi tavata lapsia, joten toivotaan, että sattuisimme vielä ulkoillessamme lähiaikoina kohtaamaan sellaisia, jotka haluavat jutella/silittää.  Kaverini Miian Iisa-tytön oma Iisani siis on kunnolla nähnyt ja tehnyt tuttavuutta, mutta kyseessä olikin vauva, joka on jo taas kokonaan eri asia.

Meidän oli tarkoitus myös mennä bussilla Kotkan juna-asemalle katsomaan junan saapumista. Asemahallia ei täällä oikein kunnolla ole..tänne ei edes saavu muita junia kuin Kouvolasta. Bussimme oli vähän myöhässä, niin junakin oli jo ehtinyt laiturille ja lähti melkein heti saavuttuamme pikku matkan päähän. Eli ei siinä paljoa ollut näkemistä. Olenkin suunnitellut tekeväni Iisan kanssa junamatkan Kouvolaan ihan huvin ja totuttelun vuoksi, mutta en ole vielä jaksanut käyttää yhtä ja ainoaa vapaapäivää siihen. Ehkä sitten ensi viikon viikonloppuna...? Sitä ennen voisimme vielä tulla junia katselemaan vähän enemmän ajoissa. No, tuli sitten tänään ainakin bussiharjoittelua. Päätin, että nyt Iisa saa kokeilla tulla ihan itse sisälle ja ulos bussiin (tähän asti tullut sylissäni). Sisälle tulossa piti molemmilla kerroilla houkutella, mutta kyllä Iisa kuitenkin tuli suht helposti. Tietysti oli outoa myös astua jalkakäytävältä bussiin. Tokalla kerralla tuli jo nopeamminkin. Ulos tulo oli paljon helpompaa, ei tarvinnut houkutella. Mutta bussissa Iisa kulkee ihan tosi reippaasti, eikä siinä olekaan oikeastaan enää mitään outoa Iisalle.

Muistin jotenkin yhtäkkiä, että mehän ei olla pitkään aikaan oikeastaan tehty oikeastaan mitään varsinaista käsittelyharjoittelua eikä näyttelyseisomista. Kokeilin tässä alkuillasta seisottamista Iisalla. Voi apua, kehtaakohan sitä kertoakaan, minkä näköistä se oli?!  Iisa yritti ensin leikkiä ja häntä viuhtoi jatkuvasti joka suuntaan. Tämän lisäksi istumisen harjoittelu oli vähän juttunut Iisan päähän, sillä se yritti vielä kaiken lisäksi istuakin monta kertaa. Jos Iisan hännästä otti kiinni, se heittäytyi kyljelleen syliini rapsutusten toivossa. Niinpä täytyi ottaa vähän helpotettuja harjoituksia. Iisan häntä heilui ja lujaa, mutta nyt riitti ylipäänsä, että se seisoi hetkisen vain paikoillaan yrittäen purra makupalaa. Välillä koskin tassuihinkin, tosin Iisa siirsi ne aina heti, jos minä olin niihin koskenut. Mutta loppu tulos oli se, että sain myös pidettyä Iisan hännästä kiinni ja Iisa seisoi vähän aikaa joten kuten. Vaikka mitä sitä suotta pitämään hännästä kiinni muuta kuin totuttelun vuoksi, jos kerran Iisa heiluttaa häntää iloisesti koko ajan.

Annnoin Iisalle vähän taukoa, mutta päätin harjoitella toisen kerran vielä myöhemmin illalla. Illalla myös harjasin Iisaa ja leikkasin kynsiä (ja palkkasin silityksillä ja makupaloilla ja kehuilla toki), ja kaikki sujui yhtä hyvin kuin ennenkin! Vietettyään pitkän leikkihetken Aidan kanssa ja syötyään iltaruoan, otin Iisan uudelleen seisotukseen. Alku oli taas pikkasen liian innokasta hösellystä, mutta loppu meni jo tosi paljon paremmin ja ihan lopuksi Iisalle ihan kuin olisi muistunut mieleen, mistä oli kyse, sillä se seisoi jo oikein kauniisti ihan paikoillaan. Välillä pidin myös hännästä vähän kiinni, mutta Iisa myös heilutti taas sitä itse kivasti. Lopetin siihen, kun Iisalla oli kaikki neljä tassua suorassa ja maan kamaralla, selkä suorana ja pää oiekin päin.  eli siis näyttelyasennossa. Mutta nyt täytyy kyllä alkaa tekemään tätä melkein joka päivä tai ainakin paljon useammin, ettei oikeasti unohdu, mistä on kyse.

Tämän kaiken lisäksi olen vielä tänään ehtinyt olemaan pari tuntia kaupoilla ja lenkkeilemään Aidankin kanssa pariin otteeseen!  ja nyt ei muuta kuin tekemään pois alta ne neljä viimeistä työpäivää...!