Josko kolmas kerta toden sanoisi...ärsyttävää sekoilua kun tietokone mm.sammu ja jumittu paikoilleen kesken kirjoittamisen ja kaikki hävisi! Argh. Ai niin, pitää muistaa että ilmeisesti nyt ei toimi hymiöt ollenkaan. Tietokone juuttuu aina kun siitä painaa, eli saatte nyt manuaaliset hymiöt. :O

Nyt on ollut tosiaan niin kuuma, etten ole käynyt edes lenkillä päiväsaikaan, vaan koirat on käytetty vaan hädillään ja sitten illemmalla lenkkeilty yms. Tänään illalla olin sopinut meneväni treenaamaan agilityä Marin ja Sarin kanssa, jotka ovat jo vanhoja tuttujani jo Virtain Kirsut -ajoilta asti. Molemmat ovat kouluttaneet minua niin tokossa kuin agilityssäkin jo Alponkin kanssa sekä myös Aidan. Aida ei olekaan käynyt täällä Virroilla treenaamassa pitkään aikaan. Nyt pyysin jotain ohjaushommeleita hypyillä. Niinpä tulikin harjoiteltua takaakiertoja ja jaakotusta sekä yksittäin että radan pätkällä. Keskellä rataa Aida tiputteli kierroissa aina rimat mukavasti, vaikkei yleensä ikinä tiputtelekaan. Se tietää, mikä on takaakierto, mutta sillä ei ole siinä vielä tekniikka ihan hallussa ja tähän pitäisi vaikuttaa jos treenaisin yhden esteen avulla. Aida myös koitti hiippailla taas kovasti lähdössä ja tuntui ottavan odota-käskyt tosissaan vasta kun Sari tuli ulkopuolelta murahtelemaan ja "huutamaan" istu-käskyä. Sain myös vinkinksi jättää koiran paljon kauemmas kuin mitä yleensä, niin silloin hiippailustakaan ei ole niin paljon haittaa (vaikka tietysti on ja se pitäisi saada kitkettyä pois). Keppejä teimme vielä myös yksittäin ja saimme vinkiksi, että voin alka heittämään palkkaa Aidalle tai myös käyttää ulkopuolista palkkaajana. Niinkin yksinkertainen asia tuo namin/lelun heittäminen, mutta ei ole vain tullut ajateltua, vaan tosiaankin lähes aina on palkka tullut taskusta... Sari otti pari kertaa namin ja meni keppien päähän ja Aida yrittikin rynnätä pari kertaa Sarin luo aluksi...mutta "vain" pari...;D joskushan se ei olisi voinut nuorempana pujotella vastaavassa tilanteessa millään. Eli tässäpä tiivistettynä kolme asiaa, joita voimme ainakin nyt keskittyä harjoittelemaan: takaakierrot (ja jaakotus), kepit lentävällä palkalla tai avustajalla ja toki se lähdössä pysyminen. Eli ihan jees meni treenit. Itse vaan pitäisi vielä rohkeammin liikkua, ja toisaalta myös jatkaa liikettä aina loppuun asti. Aida kun on niin herkkä liikkeilleni. No se nyt ei mikään yllätys olekaan. :) Mutta, yksi nolla on tullut jo ja ne kaksi muuta on vielä tulossa...! ;) Nyt kyllä pidetään usko korkealla, treenataan ja tsempataan! Täytyypä taas joku päivä käydä treenaamassa täällä, ja ottaa Iisakin mukaan. Nyt en vielä ottanut sitä, kun sen juoksut ovat vasta loppuneet. Iisalla menee muuten ihan mukavasti, oli jo eilenkin puolen tunnin lenkillä (puolet vapaana).

Treenien jälken käytiin vielä rannassa koiria uittamassa. Siis Aida ja Hermanni-bc uivat, mutta ruskeat kelpiepojat tyytyivät rantavesiin.