Kuulin, että Koirapajalle tänne Virroille oli tulossa koirahieroja Nina Oikarinen, joten päätin varata ajan Aidalle. Onhan siitä jo yli vuosi, kun Aidaa on hierottu viimeksi, ja melko aktiiviselle agilitykoiralle hierominen on hyvästä ja onhan se muutenkin hyvä tarkistuttaa paikat.  Aluksi ulkona hieroja katsoi koiran liikkeet, ravia ja kävelyä, istumista ja seisomista ja tassujen asentoja ym. Aidan oikea etutassu kiertää vähän ranteesta (tiedetään...). Sitten pajalla sisällä aloitettiin hieronta ja venyttelyt. Aluksi Aidaa ei meinannut saada alustan päälle, vaan se yritti vaan päästä pois ja karata, joten hain sen pannasta ja toki käytettiin makupaloja. Kerroinkin sitten, ettei Aida tykkää trimmamisesta ja yleensä tassujen näpläämisestä. Aida kyllä huomasi, että tästä käsittelystä voi nauttia, koska se meni ksäkyistä kyljelleen ja pystyi rentoutumaan. Aidalla on kuulemma todella hyvässä kunnossa lihakset, ja Aida on kuulemma myös erittäin notkea koira. Lapojen kohdalla niskassa koirilla on kuulemma salmiakin muotoinen lihas, ja se oli vähän tiukempi oikealta puolelta Aidalla, samoin oikeassa tassussa joku lihas. Hieroja kyseli, uiko tämä ja sanoi, että varmaan runsaan uimisen takia paikat on näin hyvässä kunnossa, että muuten tuo etupää voisi olla paljon tiukempi ja siellä olla enemmän lukkoja (agilitykoira). Tuli myös samalla puhuttua juomisen tärkeydestä. Kuulemma ennen tehotreenejä/kisoja voi juottaa koiraa noin tuntia ennen ihan reilummin ja sitten vähän suorituksien jälkeen. Tunnissa kun neste ehtii poistua jo, ettei täydellä mahalla tarvi mennä. Ja neuvoi toki vanhan konstin tehdä vedestä paremman makuista: tonnikalaa tai tölkkiruokaa sekaan vähän. Juominen parantaa aineenvaihduntaa ja sitä kautta myös lihasten toiminta ja kunto paranee. Nina myös kysyi, venytteleekö Aida itse itseään. Sanoin, että en ole pannut merkille, kuinka usein, mutta silloin tällöin venyttelee oikaisemalla jalat kokonaan suoriksi taakse. Sanoi, että se on hyvä asia, merkitsee sitä, ettei koiralla ole jumeja/kiputiloja. Toisaalta jatkuva venyttely voi merkitä päinvastaista. Lopuksi hän venytteli Aidaa ja näytti mulle, miten itse voin venytellä koiraa kotona. Se tulisi tehdä mieluiten puoli tuntia treenien tai lenkin jälkeen, ja niitä voi tehdä aina silloin kun jaksaa. Toivottavasti muistan edes jotain niistä liikkeistä, että miten ne meni...

Aida saa siis ottaa nyt pari päivää melko rauhallisesti, mutta Iisan kanssa treenasin eilen ja tänään. Eilen tein eteenmenoa eli ohjausharjotusta. Aluksi vietiin dami tasaisessa metsässä (muistitreeni). Meni hyvin. Sitten pari harjoitusta, jotka olenkin selittänyt aiemmin (eli dami koiran takana, lähetetään koira...). Meni hyvin ekalla kerralla, mutta sitten Iisa vain alkoikin toljotella minua, ihan kuin ei enää viitsisi. On siinä minullakin noutaja varustettuna suurella työskentelymotivaatiolla, joka kestää sekunnin...no ei vais.  Loppuun heittelin damia vauhdikkaasti sille parit kerrat, aina heti uusi heitto kun dami palautui. Palautukset kyllä jo sujuu taas.

Tänään tein taas ihan pihametikössä hakua, ja päätin vaihtaa Erkin taktiikasta takaisin motivoituun hakuun, eli Iisa näki kun vein neljä damia. Sillä olikin kova into mennä. Pari ekaa löytyi heti ja palautui heti, sitten Iisa sai jonkun kivemman hajun, eikä enää sen jälkeen pelittänyt, eli homma vähän katkesi.. Vein sen uudestaan kiinni, siirsin aluetta vähän sivummalle ja tein saman uudelleen. Nytkin oli tosi innokas ja uskaltauduin lähettää vielä etsimään kolmannenkin damin. Onneksi se etsi ja löysi. Siihen olikin hyvä lopettaa, kun sujui niin hyvin. 2-3 damia on tietääkseni hyvä määrä haetuttaa harjoituksissa varsinkin aluksi. Eli olen kyllä tosi iloinen, ja minusta tämä keino näyttää toimivan hyvin, että aluksi motivoidaan.

Johonkin on hurahtanut taas 2 vapaapäivää ja taas on pieni työrupeama edessä. Vaikka olenkin ihan iloinen töistäni , siellä on kiireisiä ja rauhallisia päiviä, eikä siellä tule ajateltua mitään omia murheita.  Sen sijaan nytkin mulla meni 2 vapaapäivää taas ihan johonkin hukkaan, tai no koirien kanssa tuli hommailtua, joten ei kai sekään ihan turhaa ole, mutta muuten tuntuu, etten ole saanut mitään aikaiseksi.