Tänään kontaktimme mejään, osa 2 (okei Aidalle osa 1 vasta).

Itse en kyllä pahemmin loistanut tänään, koska laitoin itselleni liian vähän niitä merkkejä ja enkös minä jo itse sekoillut parikin kertaa, siitä mihin pitäisi mennä. Mutta siis. En siis jäljen pituudesta tiedä, ei nyt niin pitkä kuin kokeessa, mutta kuitenkin sen verran pitkä, että sitä piti oikeesti jäljestää. Pyrin tekemään sen muotoisen kuin avo-luokassa (alin luokka), eli 2 kulmaa, jossa on "makaus" eli sieni veretetään uudelleen. Jäljen loppuun jätin sen sienen "saaliiksi". Mulla on ihan hyvät Hurtta-valjaat jotka vieläpä olen saanut ilmaiseksi, mutta ei ollut lähellekään 6m:n pituista jälkiliinaa, joten piti tyytyä nyt vain sitomaan 2 talutinta peräkkäin. Seuraavalla kerralla joo olisi hyvä olla sellainen liina, joka ei sotkeudu niin paljoa. Kävin siis itse tekemässä jäljen ja heti hain Iisan ekaksi, ja lähdimme heti ajamaan sitä. (oikeastihan avo-luokassa jäljen pitää olla kai n.12 h vanha) Epäröin kyllä itse, että meneeköhän tämän tekeminen nyt ihan oikein, kun veri ei mun nenääni haise paljoa miltään ja sienestä ei jäänyt yhtään verta edes maastoon. Mutta koirien nenä onkin tosi taitava. Iisalla ei ehkä mennyt ihan niin hyvin kuin pentutreffeillä, mutta kyllä siitä varmaan hyvän jälkikoiran saisi tehtyä. Samoin Aidastakin. Näytin aloituspaikan Iisalle ja sanoin "jälki". Ihan hyvin Iisa lähtikin sitä seuraamaan. Kehuin hiljaa aina välillä kun jäljesti hyvin. Kuitenkin Iisa poikkesi jäljeltä useampaankin kertaan. Se kyllä yritti etsiä hajua ja välillä löysi itsekin takaisin ja aina kun sillä oli hyvä vainu, se kulki kyllä ihan jäljen päällä tarkasti. Välillä se kyllä siis hukkui jäljeltä. Makauksen kohdalla pitäisi pysähtyä ja kun Iisa pysähtyi hetkeksi, niin kehuin sitä. Se olisi kuitenkin juuttunut siihen kohtaan ja jäänyt nuolemaan maata, mutta yritin antaa jälki-käskyä ja näyttää maata eteenpäin. Se vain katsoin mua ihan ihmeissään, mutta astuin itse vähän eteen niin se lähti jatkamaan matkaa. En tiedä sitten onko se maan nuoleminen kiellettyä, mutta ei siihen ainakaan kuuluisi juuttua.  Ja loppukaadolla Iisa ei eka tajunnut ottaa sitä sientä suuhun, vaan houkuttelin kädellä liikuttamalla sientä, jolloin Iisa otti ja yritti pureskellakin sitä. Silloin otin sen siltä kauniisti pois. En tiedä, kannattaako vai ei, mutta päätin kokeilla saman jäljen uudelleen Iisan kanssa. Silloin näkikin jo vähän enemmän jäljestystä ja yritin toki välillä kehua Iisaa. Ja lopussa se ei enää yrittänyt purra sitä sientä vaan toi sen mulle. Annoin kyllä vielä nameja lopussa palkaksi.

Sitten hain Aidan. Tiedän, että jokaiselle koiralle pitäisi oikeasti olla oma jälki, mutta laiskuus voitti ja mentiin sama jälki. Eipä se tuntunut edes huomaavan, että Iisakin oli siinä ollut. Tosin välillä Aida meinasi myös poiketa jäljetä samassa paikassa kuin Iisa. Aidakin kyllä seurasi jäljen päällä melko hyvin, mutta välillä se meinasi koittaa ruveta laajentamaan "jälkeään" vähän turhankin paljon. Mutta ensikertalaiseksi ihan jees.  Aidankin kanssa mentiin kahdesti tämä. Ja Aidahan yritti ihan tosissaan syödä sen lopun kaadon. Se olisi niellyt sienen, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa se siltä pois! Siinä hötäkässä alkoi omakin sormi vuotaa verta. Molemmat koirat kyllä nukkuivat tosi makoisasti sitten kotona!

Kyllä me varmasti vielä harjoitellaan tätä uudemmankin kerran sitten ensi keväänä..