Tänään oli kylmä pakkaspäivä, mutta treenasimme Maaritin ja Ronjan kanssa heidän läheisessä metsässä. Sitä ennen kävimme kuitenkin lenkillä, joten minulla oli mukana siis Aida ja Iisa. Aida sai jäädä kuitenkin sisälle Veeran kanssa treenien ajaksi. Tänään ei ollutkaan mitkään helpot treenit Iisalla! Ihan kohtalaisesti meni, siis olosuhteisiin nähden. Olimme juuri käyneet pitkän lenkin ja koirat olivat juosseet lumessa ja leikkineet, joten oletinkin, että se veisi jo vähän koiran voimia. Mutta kyllä Iisa silti ihan hyvin teki töitä, ehkä vain tietysti vähän rauhallisemmalla mielentilalla. Harjoitukset olivat kuitenkin melko vaativia, että niitä sai helpottaa koko ajan. Ennen olisin vielä ollut harmistunut ja luullut ettei Iisa halua tehdä, mutta nytpä en ajatellutkaan niin. Kyllä se halukin sieltä löytyi heti kun vähän helpotti tehtävää. Mutta silti minusta oli kauhean hyvät treenit, Iisalle vaikeat mutta varmaan myös opettavaiset. Eihän siinä mitään opita, jos treenataan niitä asioita, jotka jo osaa. (Mulla kun on taipumusta syyllistyä tähän...)

Harjoittelimme vähän markkeerauksia ja linjaa Iisan kanssa, ja Ronjan kanssa sitten vähän jotain vaativampaa, kuten ohjausta ja pidempiä linjoja. Ensin yritettiin markkerausta metsässä, voin sanoa, ettei siitä tullut yhtään mitään. Koska Iisa on huono markeeraaja (vielä), niin olosuhteet oli liian vaikeat, kun dami upposikin lumeen ja oli puskia ym.. tiellä (vaikka damin lentokaaren näkikin hyvin). Iisa lähti aina, mutta jäi sitten seisoskelemaan ja ihmettelemään ja yritti vähän etsiäkin. Ei muuta kuin helpottamaan harjoitusta. Yksi onnistunut harjoitus tuli ihan vikaksi, mutta siirryimme sitten tielle jatkamaan hommaa, jotta ei koiraa ihan uuvutettaisi.

Olimme sellaisessa kohdassa, jossa oli suoraa tietä, mutta vähän matkan päässä oli tien risteys oikealla. Maarit eli heittäjä oli tuon risteyksen "takana" heittämässä tielle. Heittäjän kyllä näki ja damin lennon, mutta piti olla tarkkavainen, koska edessä oli vähän risua kuitenkin. Hyvin meni nyt. Kyllä se vauhti ja into lähteä sieltä löytyi nyt kun tehtävää helpotettiin näin paljon.

Sitten siitä linjatreenistä, jota tehtiin yhtä aikaa Ronjalle ja Iisalle. Idea oli minusta hyvä, siinä toinen koira toimii toisen motivaattorinakin. Minä pidin Ronjaa ja Iisaa ja Maarit vei useampia dameja lumeen tehdyllä polulla peräkkäin. Niissä oli väliä kuitenkin runsaasti, eikä Iisakaan tässä harjoituksessa onneksi hokannut käydä vaihtelemassa. Kauimmaiset damit olivat kaukana, ei olla yhtään niin hyviä vielä Iisan kanssa. Koiria lähetettiin aina vuorotellen. Ensin meni Iisa. Eka tietysti meni hyvin, kun se oli näkökentässä vielä. Hyvä harjoitus siinäkin mielessä, että vaikka koira on nähnyt, että dameja käydään viemässä, eivät damit enää näy lähtöpaikalle, joten tulee testattua vähän ohjaajaan luottamista ja lähtöä vähän sokkonakin.

Mikä muuten tuli todettua, että ei toiminut. Siis heti kun damia ei enää näkynyt, Iisa lähti, mutta pysähtyi kesken matkan ja katsoi muhun (yritin vielä eteen-käskyllä, mutta palasi vain takaisin) . Kerran se selvästi myös hämääntyi niistä vanhoista damien paikoista ja jäi nuuhkimaan paikkaa ja ihmettelemään. Mutta nyt muistin GUNILLAN neuvot. Hän neuvoo, että jos nuori koira ei mene linjaa, ei saa alkaa torumaan (luottamustehtävä, pilaa luottamusta) vaan kutsutaan koira luokse ja otetaan muutama askel eteenpäin ja lähetetään. Hän sanoi, että on joutunut joskus etenemään suunnilleen damin eteen koiran kanssa, mutta ei ole luovuttanut, vaan lähettää uudelleen ja uudelleen, kunnes koira uskaltaa/ymmärtää hakea. Tein siis samoin. Kutsuin Iisan, ja otimme askelia eteenpäin (ei näkynyt damia), mutta ei mennyt vieläkään. Sama homma toistui. Otimme askelia taas linjalla, ja nyt dami jo näkyi vähän kauempana. Ja kappas lähtihän Iisakin. Korostin vielä eteen-sanaa.

Tämän jälkeen tein Iisalle vielä pitkällä ja leveällä tiellä eteenmenon damilla, joka näkyi (ainakin minulle,heh) tiellä, mutta Iisa ei ollut nähnyt sen vientiä. No, luulin että Iisa menee koska oranssi dami näkyi (ainakin ihmsen silmiin vähän kauemmaskin), mutta Iisa ei mennyt. Kutsuin sen sivulleni ja menimme askeleen pari lähemmäs. Maarit kävi vähän näyttämässä damia, niin että Iisa nyt luuli, että se vasta sinne laitettiin. Lähetin taas ja toistin eteen-sanaa matkalla varmaan 3-4 kertaa. Ja nyt meni hyvin.

Eli tämän päivän treeneistä tuli opittua, että Iisa ei osaa paljoo mitään ja on ihan alottelija. Että treenausta lisää vaan (mutta ei kuitenkaan liian usein). Mutta hyvinhän ne asiat aina lopuksi kääntyi.

Huh, mikä sepustus, josta kukaan ei varmana saa mitään selvää! Lenkin ja treenien jälkeen mentiin vielä vähäksi aikaa Maaritille lämmittelemään. Ja kotona olen saanut hiljaisuuden vallitessa työstää eilen syttynyttä inspiraatiotani eli Ifolor-kirjaa Malawi-kuvista.

P.S: Onkohan ihan järkevää kirjoittaa tämän jälkeen, että päätin Maaritin puheiden jälkeen, että Iisa lähtee Etelä-Kymenlaakson talvinomepäivään ensi viikonloppuna!! Hehhehee... Siinäpä sitä on odotettavaa. Mutta, Maarit sanoi, että siellä oli tehtävät viime vuonna ainakin helppoja, ettei esim.eteenmeno ollut noin pitkä ja markkeeraus oli tiellä. Tietysti siellä on se hakuruutu, joka on se vaikea juttu, MUTTA. Todellakaan en odota (enkä edes halua välttämättä päästä jatkoihin, koska sitten on taas pulma että miten pääsee johonkin Lappeenrantaan), että sieltä mitään tulisi, paitsi hyvää treeniä, myös häiriötreeniä ja nuorelle koiralle vähän kisamaista kokemusta.