Tänään onkin tullut tehtyä kunnon lenkit! Mentiin lenkille, kun pääsin ajoissa koulusta ja sitten Riikka kysyi vähän sen jälkeen, lähdemmekö lenkille. Ja lähdimmehän me. Koirat sai ensin pari tuntia kuitenkin huilata. Riikalla siis on kaksi labbista Nella ja Nana. Koirilla oli hauskaa. Löysin sattumalta jokin aika sitten meille uusia ulkoilureitteja. Ne ovat ihan tässä Keisarinmajan ja talomme lähellä, missä siis jo vanhoja tuttuja polkuja menee. Löysin kuitenkin yhden uuden polun, jolla ei kulje niin paljoa ihmisiä ja joka on suht syrjässä. Polku menee ylös alas pitkin korkeita kallioita. En tiedä meneekö siellä kesäisin polkuja, mutta ainakin näin talvisin. Ja parasta on se, että kun on satanut (ja sataa) koko ajan lunta, on koirille tosi hyvää kuntoilua liikkua puuterilumessa. Puhumattakaan lumessa juokseminen mäkiä ylös ja alas. Siellä olemme aika ahkerasti liikkuneet ja siellä käppäilimme nytkin Riikan kanssa. Aida onkin kuukaudessa laihtunut ihan mukavasti jo. En tiedä painoa, pitäisi taas mennä Tottakaihin punnitsemaan. Kyllä niitä liikakiloja vieläkin on, mutta painon pitääkin pudota tasaisen hitaasti.