Tämän päivän aiheena on Iisan treenit ja Aida. Iisan pikku treenit oli ennen lenkkiämme, mutta kerron silti nyt lenkistä ensin.

Tein siskon ja koirien kanssa pitkän lenkin pitkin moottorikelkkareittejä, 2 tuntia ja koirat olivat lähes koko ajan vapaina. Molemmat koirat nauttivat. Lenkin lopulla kävelimme tietä pitkin, jolloin koirat olivat hihnassa. Silloin huomasin, että Aida kävelee välillä vähän oudosti. Vika ei ollut edes vain omissa silmissäni, sillä siskoni huomasi saman! Aidan kävely muistutti ajoittain Iisan kävelyä konsanaan, silloin kun se pääsi jaloilleen ja ottamaan askeliaan. Välillä näytti kun Aidan takapää olisi jotenkin ollut outo, ollut sillain koordinoimaton kuin Iisalla ja näytti myös, että takajaltkin jotenkin astuivat oudosti välillä. Mutta se oli vain välillä. Hetken päästä tilanne näytti jo ihan normaalilta. Pari tällaista "kohtausta" huomasin tuota tien vartta kävellessämme. Ensin katoin kaikki tassut ja poistin lumet, sillä Aidahan on kovin herkkä tassuistaan. Kun tällainn oudon kävelyn jakso tuli, Aida alkoi myös hidastella kovasti. Todella outoa! Sitten välillä se oli kokonaan poissa! Sisällä kokeilin venytellä Aidaa ja tunnustelin paikkoja ja painelin selkää ja taivuttelin päätä ja katsoin jopa takatassujen asentotunnot, mutta niissä en havainnut mitään. Ja tuo tapahtui tosiaan vain normaalin kävelyn aikana, juostessa en nähnyt mitään tai huomannut, vapaanahan Aida myös liikkuu niin kaukanakin minusta. Sisällä en ole huomanut taas oiekin mitään hirveän erikoista. Menen iltalenkin vielä hihnassa erikseen noiden kanssa ja pidän silmällä Aidaa.

Onko Aida vanha? Eniten minua pelottavat sairaudet, etenkin parantumattomat sellaiset. Google pitäisi kieltää lailla. Olen lukenut "koirien ms"-taudista (ei kutienkaan tuolla nimellä) ja oireet kuvasivat tämänpäiväistä. Mä NIIN toivon, että tämä olisi vain joku ohimenevä ilmiö, että sen saisi jättää unholaan. Toki onhan Aida vanheneva ja olen jo alkanut valmistautumaan siihen, että jonain päivänä meidän on vaan esim. pakko jättää agility. En mä nyt sano, että me ollaan heti jättämässä agilityä, ensin katsotaan ja kokeillaan ja tehdään niin paljon koiran voimilla kuin koira vain pystyy. Mutta kun Aida on aina ollut fyysisesti (esim.lihakset) niin hyvässä kunnossa ja henkisesti todella nuori, niin on vaikea ollut kuvitella, että Aidastakin tulee oikeasti joskus vanha.

Tällä hetkellä mielikuvitukseni laukkaa, eikä se ole ollenkan hyväksi heikkohermoisuudelleni. Varsinkin, kun heikkohermoisuuteni ja vain se AAVISTUS onkin myöhemmin lähes aina osoittautuneet oikeiksi. Iisan sairauden jälkeen minusta on tullut kyllä ylitarkkaavainen oikeasti. Joskus tuntuu, että syynään jokaista liikettä ja hengenvetoa koirissa. Katson, hengittääkö se jos on pitkään samasa asennossa. Ja jotenkin sitä itse huomaa kaikki muutokset niin nopeasti, kun elää niiden kanssa 24/7. Tämän päiväinen ei ollut vain päässäni vaan sen näki myös todistettavasti siskoni. Mutta ei, te ette saa nauraa. Saatte nauraa minulle vasta sitten kun oma läheisenne tai tärkeä koiranne on yllättäen sairastunut vakavasti. Oikeastaan tämä koko ajatuskin on aivan liian pelottava ja epävarma tänne kirjoitettavaksi, mutta kuten sanoin, TOIVOTTAVASTI olisi vaan joku ohimenevä juttu. Hierojaa varmaan täytyy alkaa katsella Aidalle, jos onkin jotain jumiutumaa tai lihasperäistä.

Muuten, yritin punnita Aidan ihan tavallisella henkilövaa'alla siten, että punnitsin ensin itseni ja otin sitten sylikoira-Aidan syliini. Aida painoi 29 kg tammikuun puolivälissä, mutta nyt sain tulokseksi kaikkea mahdollista 24 ja 27 kg:n väliltä. Selvää on että Aida on laihtunut, hyvä! Sen huomaa ihan silmilläkin. Silti ei haittaisi, vaikka vähän vielä tippuisi.

No sitten niistä tämän päivän harjoituksista. Suunnitelmat elävät. Iisalle tein aamulla yhdellä tennispallolla etsimisharjoitusta ulkona. Tätä samaa harjoitusta olemme jo tehneet kerran variksella, toimi erinomaisesti silloin! (Gunillan kirja s.56) Nyt kuitenkin tennispallolla, koska ajattelin, että se haisee vielä voimakkaammin kuin dami.

Gunillahan tekee siis 2 kertaa harjoituksen, mutta mä tein 3, koska toisella kerralla pallo noudettiin puhtaasti näön avulla. Ekalla kerralla meni hyvin; yritin ottaa huomioon tulen suunnan, tampata hakualuetta eli kuljeskella siellä etu käteen ja jätin pallon vaivihkaa aivan pienen lumivallin taa. Iisa myöskin sai vainun pallosta ja toi sen. Toisella kerralla Iisa sis bomngasi sen ihan silmillä heti. Kolmannella kerralla vaihdoin taas paikkaa (kaikki kerrat kutienkin pihapiirissä pusikossa) Iisa myöskin haistoi pallon. Talvi toi tietysti vähän oman haasteensa tähän, kun piti umpihangessa tehdä. Olin kävellyt alueella ja niinpä Iisa kulki jälkiäni pitkin tarkistamassa paikat. Kuiteskin haistelemalla löysi pallon. Ja pallohan ei edes saa vielä olla liian vaikeassa paikassa, vaan sen juuri pitää olla aukealla helposti löydettävissä.

Nyt pidämme tästä harjoituksesta ja kaikesta etsimisestä parin päivän välin. Mielestäni tällaiset jutut on kuitenkin varmasti ihan hyvä "pohja" kunnon hakuruudulle. Ideahan tässäkin on treenata näin ensi alkuun ja sitten varovaisesti vaikeutella harjoituksia. Ja hyvänä tukena varmasti noi etsimisleikit sisätiloissa. Kun edes osa tosta lumesta sulaa, niin sitten on jo paljon helpompi treenata. Tavoite kuitenkin on, että Iisa oppisi haun ihan kunnolla syksyyn mennessä. Muuten olen ajatellut nyt lähiaikoina muiksi "suuriksi kokonaisuuksiksi" eli panostuksen aiheiksi markkeerauksia ja maltti/tottelevaisuusharjoituksia.

Huomenna mennään ihan päiväseltään käymään Kurussa. Täytyykin varmaan heti huomenna kirjoitella Aidan kävelystä ja Iisan markkeerauksista!