Kaunis keväinen päivä, ja vieläpä vapaa.. Joskin vähän tuulinen, mutta...Ajattelin, että on hyvä päivä agilityn harjoitteluun. Nojaa, hyvä ja hyvä... Semmosta se on kun kolme blondia on kentällä. Eli suomennettuna meni ihan perseelleen, mutta eihän tästä voi enää kuin nousta. Se hyvä puoli siinä katsos on.

Ensin kävin juoksuttamassa koiria vähän raviradalla. Aida oli oikein kevät tuulella ja mennä viiletti pitkin peltoja.

Aida oli innokas, mutta sitä kiinnosti myös kaikki hajut ja etenkin kentän laidalle rakennettu tupakkakoppi. Pari kertaa se lähti livohkaan, jolloin otin sen kiinni ja vein vähäksi aikaa autoon rauhoittumaan. Tätä ennen olin ottanut parkkipaikalla vähän seuraamista, luoksetuloa ym. kontaktiksi.

Sitten Iisa, joka oli ihan täpinöissään. Senkin kanssa tein vähän seuraamista (tai mitä se nyt onkaan, alkeita ) ja luoksetulon. Kentällä teimme muutaman kerran ihan mutkaputkea, joka meni oikein hyvin. Palkinnoksi revittiin vähän solmuköyttä. Teimme myös keppejä (7 kpl), edelleen minä vedätin namilla. Ja mitäs sitten tapahtui? Teimme puomin, joka meni oikein hyvin! Kontaktitkin tuli tehdyksi. Sitten Iisa kerkisikin juosta keinun päälle, ja oli vähän myöhäistä, enkä voinut tehdä mitään. Keinu laskeutui alas ja Iisa tippui mukana. No, onhan näitä lentokeinuja ennenkin tullut, mutta Iisalle toi yksikin voi olla kohtalokas. Se kun on niin pehmo. Itse olin rauhallinen. En kiljunut sille, vaikka näin sen keinun päällä (keinu olisi silti kolahtanut alas), enkä voivotellut tms. olin ihan normaali. Sitten tulikin puomiongelma. Koirathan näet varsinkin alkuun saattavat sekoittaa keinun ja puomin, sen verran samannäköinen on nousu. Ennen ei ole IKINÄ ollut mitään ongelmia tai rohkeuden puutetta, mutta nyt ei Iisa uskaltanutkaan kiivetä enää koko puomia. Otin sen hihnaan ja palkkasin ensin tassujen laittamisesta yläkontaktille, sitten nousemisesta sille kokonaan, parista askeleesta ym.. mutta se jäi aina pariin askeleeseen. Perkele. Kyllä harmittaa. Tarkoitukseni on muutenkin, kontaktien oikeaoppisen suorittamisen kannalta pilkkoa koko puomi paloihin, esim. pelkkä ylösmeno tai alastulo yhdistettynä pöytään. Näin Aidakin oppi puomin, kun sehän ei siis uskaltanut millään ilman tällaisiakaan traumoja tulla puomille. En voinut tehdä tätä, kun ei ollut kaveria mukana. Nyt kuitenkin joudutaan taas alkamaan tuo alusta. Toivottavasti unohtuisi toi ikävä tapaus! Se on varma, että keinua ei harjoitella vielä aikoihin ja sitten senkin opettelu alotetaan ja varovasti. Onneksi Iisa kuitenkin tuli vielä puomille ja sain palkattua sitä ja kehuttua, vaikken saanut sitä enää koko puomia kävelemäänkään.

Unohdettiin koko puomi ja vein Iisan lepäämään autoon hetkeksi. Sitten otin Aidan, jonka kanssa tehtiin lyhyitä keppejä ja keinua erikseen sekä putkeen yhdistettynä. Aidan keinut meni hyvin.

Sitten hypyt. Voi huoh. Siis minähän en koskaan luovuta, paitsi tänään. Aidan kanssa väänsin ensin kättä ja saatiin onnistumaan, mutta pallopää-Iisa. Aidan kanssa tein ihan takaakiertoja. Se yritti aina kovasti koetella ja nousta ylös, mutta nyt kun oli aikaa, olin erityisen tiukka lähdössä pysymisestä. En tiedä mitä se sitten keksi, vai laiskottiko. Se alitti kerran yhden esteen ja sitten se teki sen vielä muutamankin kerran, kuin keksittyään homman. Sanoin sille vähän moittivalla äänellä, ja taas hypyistä kehuin. Kun oltiin vähän väännetty kättä asiasta, teki Aida taas lopuksi ihan normaalisti.

Iisan kanssa sitten koitin vanhalla tutulla yhden aidan tyylillä ja namikipolla. Paitsi että onhan edelliskerrasta vähän aikaa jo. Mä en kyllä tajua, onko se muka voinut unohtaa vai mikä taantuma sillä on päällä, mutta sei ei näyttänyt tajuavan yhtään, että pitää hypätä. Se vaan kiersi esteen vaikka menin namikupin kanssa toiselle puolelle houkuttelemaan. Näinhän me viimeksikin tehtiin ihan onnistuneesti. Ei auttanut edes riman korkeuden pienentäminen. Sitten luovutin. Olkoot paska. Pitää keksiä joku parempi suunnitelma (kun vaikka avustaja olisi käytössä).