Pakko taas kirjoittaa kännykästä, en enää huomenna muistaisi tärkeimpiäkään. Tänään oltiinkin Iisan kanssa noutajaharkoissa ja Aida vähän agilitytreeniä. Ensin ajeltiin sumuisessa säässä Haminaan Neuvottomaan noutajakouluun. Harjoitletiin ihan perusasioita, kuten seuraamista, luoksetuloa ja paikalla pysymistä. Iisalla (joka ei taas tänään ole muistuttanut yhtään kaksivuotiasta vaan sopi hyvin muiden pentujen kanssa samaan riviin) oli lieviä keskittymisvaikeuksia alkuun, mutta ei onneksi kauaa. :) Muuten em.tehtävät meni hyvin mutta seuraamisessa Iisa edistää ja tulee niin tiiviisti minussa kiinni että meinaan tallia sen päälle. Myöskään käännökset ei ole vielä kauniita, joten tässä on paljon hiomista. Lopuksi harjoteltiin damin kantamista ja tehtiin noutoharjoituksia. Ensin otettiin ykkösmarkkeraus ja sitten 2 kakkosmarkkerausta ja vielä linja. Alue oli tasainen nurmikenttä eli ei mikään vaikea. Ekalla kakkosmarkilla iisa ei meinannut muistaa edellistä damia, tosin lähetin sitä ehkä vähän epämääräisesti itekin. :D Tehtiin toinen samanlainen uusiks ja silloin koko homma meni alusta alkaen hyvin. Nyt oli napakampi lähetys sille toisellekin damille. Linjassa oli jonossa neljä damia. Hyvin meni ei yrittänyt käydä edes vaihtamassa. :) iisa vaikuttikin melko väsyneeltä, joten ei muuta kuin auton nokka kohti takaisin Kotkaa ja omaa Kks:n hallia.

 

Siellä piti olla agilityn koulutusohjaajien koulutusta, jonne mekin oltiin luvattu tulla harjoituskappaleiksi. Mikäs siinä, saatiin hyvää (ilmaista) opetusta samalla myös Pete Huotarilta. Oltiin hänen koulutuksessa pari vuotta sitten ja itse vähän vertailin ed.kerrasta kirjoittamaani ja totesin, että edistystä on tapahtunut. :) Nytkin tehtiin rataa pienissä pätkissä eikä edes päästy maaliin asti. :) Aidasta ei mitään valittamista, sehän teki juuri niin kuin käskettiin, sillä oli motivaatiota ja se jaksoi (vaikka kyllä sitä vähän söi monet toistot ilman palkkoja). Pitäisi muistaa harjotella paria juttua sen kanssa:

 

- etupalkkausta

 

- vielä enemmän itsenäistä menoa (koira kyllä menisi jos kuulemma antaisin :D) esim. Nytkin treenattiin keppien itsenäistä hakua ja aloitusta kun koira tulee putkesta ja itse olen vielä kaukana takana päin.

 

- koiraa pitää pitää paremmin silmällä vielä ja vielä enemmän kiinnittää huomiota käsiin (pitää niitä kuulemma mieluummin vähän takana kuin paljon edessä)..

 

En edes varmaan muista taas kaikkea... Ennen lähtöä treenailin hallin pihassa vielä vähän seuruuta iisan kanssa. Jumankeuta kun sillä oli taas energiaa! Ensinnäkin meinaan itse kaatua aina sen perusasennossa tai siirtyä vähintäänkin metrin kun iisa HYPPÄÄ sivulleni ja työntää mua samalla metrin oikealle. :D Nyt oli pari hyvääkin pätkää seuraamista mutta varsinaista pomppimista se oli. Olisi voinut taas luulla, että se on vaan odottanut koko päivän autossa? :O

 

Kyllä nyt kotona kuitenkin molemmille hyvin uni maittaa. On pitänyt vielä muuten mainita, kun kirjoitin kerran siitä iisan nirsoamisesta. Nyt se ei ole tehnyt sitä taas pariin viikkoon ollenkaan, vaan on syönyt kiltisti ihan kaiken, niin kuivat- kuin raa'atkin ruoat. Ihme tyyppi (tosin hyvä vaan).